sunnuntai 18. maaliskuuta 2018

Järvimaasto

Sunnuntaina lähdettiin Hempan ja tallikaverin kanssa suunnitellusti iltapäivästä Mourunginjärvelle. Keli oli pari astetta plussalla mutta oli yhä kovin talvista. Laitoin Hempalle taas sen oman satulan. Jostain kumman syystä satulavyö tuntui kuitenkin kutistuneen yöllä enkä meinannut saada vyötä kiinni. Vasta ravailujen jälkeen sain kiristettyä lisää ja silti oli yhden löysemmällä kuin yleensä.

Lähdettiin Pikkaralantietä Tiitonsaaren suuntaan. Keli oli aika tuulinen mutta Hemppa tuntui silti olevan alkumatkasta ihan omissa ajatuksissaan. Autoja meni liuta ohi mutta ratsut eivät välittäneet. Otettiin tiellä lopuksi myös muutamat ravipätkät. Ihan puhtaasti liikkui. Innokkaana.

Moottorikelkkakukkulan päältä lähti polku oikealle. En olisi löytänyt oikeaa ilman paikallisopasta. Oli se joskus aurattu mutta nyt oli aika luminen. Mentiin siis käyntiä. Sen verran pitkään että tuli vähän viileä. Lopulta päästiin isommalle väylälle, joka kyllä sekin oli aika luminen. Mutta siinä pääsi ravaamaan.

Järvi ohitettiin sivulta uimarannan kohdalta. Jatkettiin polkuja kohti laavua. Alkumatka ravia, sitten käyntiä. Vieressä suhisi hiihtäjiä. Ja Hemppa vietti kovasti niitä kohti alavaa suomaastoa kohti. Yksi säikky tuli lähelle yllättäen päässeestä hiihtäjästä. Hemppa loikkasi siitä poispäin hankeen ja kaveri seurasi esimerkkiä. Eivät sen pidemmälle päässeet ja kuskit olivat tukevasti kyydissä.

Käytiin lopulta laavulla asti. Loppumatkan mentiin lähinnä kelkkauraa ja käyntiä. Laavulta ei näyttänyt lähtevän isompia teitä, joten päädyttiin kääntymään takaisin. Palattiin tallille Mourungintien kautta ja laidassa pääsi ottamaan muutaman laukkapätkän. Ei päästelty lujaa vaan huiput oli maltilliset 23 km/h.

Vasta loppumatkasta muistin taas ruveta keskittymään ratsun maastomuotoon ja rupesin ratsastamaan nenää alas. Ei Hemppa ihan mukisematta suostunut mutta tasoittui kuitenkin lopulta paremmaksi (pyöreämmäksi). Loppuun kierrettiin vielä peltolenkki ruunalauman puolelta pihaan.

Ongelmia:
Hempalta tuli välissä löysiäkin läjiä
säikky hiihtäjästä
vähän tuijotteli Mourungintien tummempia läiskiä
lunta oli välillä tarpeettoman paljon

Parannusta:
kiva käydä uusia reittejä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora