sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Nykimistä ja rullaamatonta laukkaa estetunnilla

Sunnuntaina oli taas estetunti maneesilla. Oltiin ekassa porukassa 4 ratsukon voimin. Pihalla n. -8°C. Hemppa ei ollut kovin myötämielinen esteiden kasauksesta ja kauhistui kun katsomosta ilmestyi puomeja. Esteitä tuli 4 sekä lisäksi kavaletit. Kuskilla oli aika paljon vaatetta, joten lusmusin ja jätin turvaliivin katsomon reunalle. Jalassa oli Kuomat, joten ilman kannuksia.

Alkuverkassa pidin raippaa sisäkädessä eli välillä myös oikeassa. Hemppa ei sanonut siitä mitään. Ravissa eteni letkeästi muttei meinannut pyöristyä kunnolla. Tultiin kavalettilinjan yli ja kunnolla skarppaamalla sain vasemmalle valumista estettyä. Vasemmassa kierroksessa ekalla kerralla lähes kielsi kavaleteille ja tultiin ne käynnissä

Laukka oli taas vaikeaa. Ei rullannut kunnolla ja humma oli kaikkea muuta kuin pyöreä niskasta. Ope höykkyytti meitä ja aika paljon vaati muutoksiin. Istu kunnolla takapuolelle. Tultiin kavalettien yli sekä ympyrällä että päädyssä. Yllättäen jälkimmäinen eli oikea kierros sujui paremmin. Ehkä Hemppakin pitäisi ensin vain laittaa liikkeelle ilman hiillostusta ja sen jälkeen vasta ruveta ratsastamaan enemmän? Pienen komentelun jälkeen oli parempi.

Ensin tultiin linjaa okserilta viuhkalle. 6 askelta oli liikaa, joten ratsastin sitten vähän eteen viiteen. Säilyi myötälaukka (oikea). Sitten tultiin lävistäjäesteitä päätykavaletilla höystettynä. Ensin tuli ehkä vahinkovaihto oikeasta vasempaan. Sitten ei vaihtoja. Eikä sakkokierroksillakaan oikein. Yritin kyllä. Ja sekä herätellä, pitää lyhyenä että aktiivisena. Välillä taisi venähtää pitkäksi kohti esteitä?

Odotellessa pidin pääosin ohjat kädessä, taivuttelin ja väistätin. Tulipa muutama minipukkikin. Ei silti huolettanut yhtään.

Viimeiselle kierrokselle vähän nostettiin esteitä. En katsonut korkeuksia mutta näyttivät yhä pikkuisilta. Ensimmäinen laukka jäi vaihtumatta mutta loput vaihtuivat. Vika putosi mutta muuten paljon parempi. Kuumahan meille molemmille tästä taas tuli.

Loppuraveissa oli ensin hyvä, sitten nyki ja vasta ihan lopuksi tasoittui taas hyväksi. On ollut parempiakin päiviä.

Ope sanoi että maastoreissut tekevät hyvää ja niiden jälkeen liikkuu paljon letkeämmin. Minä taas kaipasin koulutunteja. Laukkaa olisi kiva säätää muuallakin. Nyt tuntui aika loppuvan kesken. Ohje oli maastossa laukata pyöreänä kotiinpäin. Pitääpä siis vähän höykyttää maastossakin. Yleensä siellä vasta loppuraveissa on löytynyt pyöreä ratsu. Tosin enpä ole hirveästi yrittänytkään.

Kärräsin Hempan itse takaisin. Tänään molempiin suuntiin vähän arveli kärryyn menoa muttei peruutellut. Tosin en hätyytellytkään. Purin yksin ja se sujui taas mallikkaasti.

Ongelmia:
nykiminen
epätasaisuus
väärät laukat

Parannusta:
ei kieltoja!

Pari pätkää tuli talteen, kuvaajana taisi olla Milla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora