torstai 8. helmikuuta 2018

Lisää itsenäisiä siirtymiä Assilla

Torstaille oli sovittu estetunti Assilla mutta ope sairastui ja joutui perumaan. Kouluope ei päässyt paikkaamaan, joten menin itsenäisesti. Omaan tapaani lähtö venyi kun ei ollut määräaikaa. Maneesissa oli nollasta kahteen muuta ratsukkoa meidän lisäksemme. Pihalla oli muutama aste pakkasta ja ehkä maneesissakin niukasti pakkasen puolella. Edellisen estetunnin jälkeen tamma oli kuulemma ollut kovin jäykkä, joten nyt tunnustelin kovasti miltä meno tuntuu.

Alkuhölkät menin taas ilman sen kummempia vaatimuksia. Käynti, ravi, myötälaukka, vastalaukka. Pudotti laukat pari kertaa pois, sitten sujui. Oli kuitenkin ihan reipas. Ravissa yski pari kertaa.

Pidin välillä muutaman kävelytauon mutta lopulta tuntui että verryttelyyn meni lähes tunti. Ympyröitä ja suunnanmuutoksia ravissa ja laukassa. Vähän siirtymiä. Käynti tuntui työläältä.

Yritin skarpata istuntani kanssa mutta eihän se sama ole kuin open kanssa. Assi kulki suht kivasti mutta tasoittui kunnolla vasta ihan loppumetreille. Tein ympyröillä siirtymiä suht tiuhaan. Laatu oli aika vaihtelevaa. Loppua kohti humma kuumahti taas hyvällä tavalla ja oli menossa. Hetkittäin oli ihan ryhdikästä. Harmi että peilit olivat niin jäässä ettei niistä juuri nähnyt.

Ei mitään fataaleita ongelmia tai onnistumisia. Alkuun oli vähän motivaatiopulaa mutta kyllä se siitä lähti rullaamaan. Ulkoavut vuosivat yhä.

Ongelmia:
pysähtyi tarpeilleen
tasoittui kunnolla vasta lopuksi
ei vaihtanut laukkoja lennossa

Parannusta:
ihan ok siirtymiä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora