perjantai 3. tammikuuta 2014

Itsenäisesti Hartsalla


Perjantaina ei ollut tunteja, mutta itsenäistä hevostelua oli tarjolla. Kysyin että olisiko kimotammoja tarjolla. Ehdotus oli että Harmonia nyt perjantaina ja Qanitta maanantaina. Mikäs siinä. Joulutarjouksena 18 e/h. Ennen tuntia kuulin että Harmonia ei ole ainakaan toistaiseksi lähdössä minnekään kun puolet siitä on myyty yhdelle tallilaiselle. Voi ei! Toivoin että kai saan silti ratsastaa sillä maananataisin.

Tällä kertaa keskityin tallissa vain harjaamaan tammaa. Vähän yritti uhitella mutta huomattavasti vähemmän kuin kolmella edellisellä kerralla. Sain jopa harmaan raipan omistajalta kaveriksi, josta tamma kuulemma muistaa että pitää käyttäytyä. En ottanut raippaa vaikka olisi se saattanut auttaa. Väistätykset jätin suosiolla tekemättä ja kiersin siltä puolelta, jolla oli tilaa.

Kentällä sain olla ihan yksin. Hyvin Harmoniakin malttoi keskittyä. Aavistuksen koppuraa oli kauempana uralla, joten pysyttiin parkkipaikan puolella.

Ratsastaessa sorruin liialliseen värkkäykseen kun oli kuvaaja mukana. Puolisen tuntia meni ennen kuin rentouduin itse tarpeeksi käsistäni ja hepo sitten perästä. Alkutunnista Harmonia vähän kiiruhti.

En etukäteen miettinyt suurempia treeniaiheita. Mutta houkuttelihan ne laukanvaihdot sitten sen verran että niitä piti kokeilla. Monesti hepo karkasi lapa edellä mutta tuli kuitenkin jotain. Parhaimmillaan laukka vaihtui ilman raviaskelia. Vasempaan paremmin kuin oikeaan. Itse laukka oli välillä vähän tihkasta eikä edennyt kunnolla. Nousi kuitenkin hyvin.

Ravissa mentiin jokusen kerran kentällä olleita puomeja. Vasta tunnin jälkeen tajusin etten laukannut puomien yli kertaakaan vaikka ne siinä niin houkuttelevasti olivatkin.

Lopputunnista tehtiin siirtymiä. Ei ihan priimaa. Pitää itse muistaa keskittyä tuntumaan. Monesti tahtoo ohjat lörppyä, varsinkin laukassa. Laukasta alas pitäisi valmistella paremmin. Peruutukset oli tasapainoiset ja takaosakäännökset sujui helposti. Kulmanratsastus ravissa ois voinut olla huolellisempaa. Vähän vyöryttiin kulmista.

Loppuravit hölköteltiin aika pitkin ohjin. Huippua oli myös miten sain ravista käyntiin pelkällä istunnalla pitkin ohjin monta kertaa. Loppukäynneissä harjoteltiin yhden ohjan pysäyksiä. Hepo oli ainakin rento harjotteluun. Tällä varsinkin ihan hyvä taito osata kun vissiin useamminkin on ollut vähän villinä maastossa.

Tunnin jälkeen mietin uusia treeniaiheita. Vastalaukkoja, temponmuutoksia ravissa. Sekä paljon lisää siirtymiä.

Ongelmia:
kuski värkkäsi alkuun liikaa
kulmat pitäisi ratsastaa huolellisemmin
ei edelleenkään kullannuppu tallissa

Parannusta:
osasin lopulta rentoutua ilman opeakin
muutama tosi hyvän tuntunen laukanvaihto


Videokooste menosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora