lauantai 23. maaliskuuta 2013

Parantamassa estevalkassa


Alunperin pohdin pitkään ja hartaasti että olisiko lauantaiaamuna treenit vai treenit. Samaan aikaan oli siis sekä Pekkaa että roller derbyä tarjolla ja kumpaankin himotti kovasti. Mutta koska eilen en tullut esteillä tyytyväiseksi niin päätin jatkaa Pekalla (Larsen). Sama heppa (Wäiski), tällä kertaa ryhmässä oli 5 ratsukkoa. Kuten seuraavassakin porukassa. Martingaalit jätin pois heti alkuun. Laiska hevosenvarustajaminäni oli tyytyväinen kun oli taas vähän vähemmän väkerrettävää. Maneesin mittari näytti +1, mennessä auton mittari näytti -6.

Alkuverkassa Wäiski kulki ihan kirahvina. Oikealle en meinannut saada asetusta läpi oikein millään. Hyvin putosin taas kuvitelmistani maanpinnalle. Eipä niitä kaikkia heppoja niin vain pyöreäksi saakaan. Mutta kuskia ei jännittänyt yhtään eikä hepokaan mennyt lujaa. Alkuun oli jopa vähän löysähkö.

Tasaisen treeniin meni tänään lähes puoli tuntia. Nyt laukat pysyi vaihtumatta mutta eipä oltu niin paljoa kevyessä istunnassa. Sain ratsastaa enemmän kuten olen tottunut. Samoin häiritsevät maapuomit tehtävien väleistä olivat onneksi kadonneet. Ekaksi hypättiin vähän lävistäjämäisesti ollutta pystyä. Sen edessä oli maapuomi mutta ennen ekaa estettä ei haittaa pasmojani. Pääosin meni ihan hyvin. Pysty pikkuhiljaa nousi, olikohan lopuksi lähempänä metriä. Aika monesti tultiin.

Seuraavana tehtävänä oli 1 laukka-askeleen sarja. Alkuun ristikkoina, sitten vähän isompina ja jälkimmäinen sitten pystynä nousi jonnekin metrin kieppeille. Oli jo hitusen iso. Onneksi itseluottamus oli tallella. Hyvin mentiin joka kerta yli. Lopussa rupesi huomaamaan miten hyppy kasvoi ja kyydissä oli erilaista olla kuin pienemmillä esteillä. Sanomista taisi tulla rennoista käsistä taas. Eipä oikein saanut vetää yhtään ohjista, sillä hepo jännittyi heti ja nosti päänsä ylös. Muuten en jaksanut pään asennosta stressata.

Tämän jälkeen taidettiin tulla yllätyskääntötehtävää. Ensin tultiin pysty. Sen jälkeen n. 5-7 laukan päässä oli joko okseri suoraan edessä, pysty lievästi oikealle kaartaen tai toinen okseri vähän jyrkemmin oikealle. Ekaa hypätessä tuli ohje "vasemmalle", "keskelle" tai "oikealle" ja sen mukaan piti suunnata seuraavalle esteelle. Kahdesti mentiin suoraan. Ekalla kerralla ei askel osunut, toinen kerta meni paremmin. Sit mentiin kahdesti pystylle eli keskimmäiselle. Ekalla kerralla hepo kiihtyi välissä, toinen tuli taas paremmin. Tiukemman kaarteen okseri jäi meiltä hyppäämättä.

Sitten linjan okseria otettiin vähän lähemmäs ja tultiin linjaa suoraan. Okserikin pikkuhiljaa nousi. Lopulta oli jo pelottavan iso. Ekalla kerralla hepo tuntui hyytyvän mutta 5 laukalla pääsi silti yli. Itellä tuli refleksinä napata harjasta kiinni ennen hyppyä. Hyvin yli silti. Olin tyytyväinen että tultiin vielä toisen kerran. Valkku käski laukata ennen ekaa vähän enempi eteen. Tästä seurasi taas se, että väli meinasi jäädä ahtaaksi ja neljännen jälkeen huusi opekin jo prrr. Ite olin aavistuksen lamaantunut. Mutta nyt olin rohkeammin mukana hypyssä. Tunnin jälkeen mittatikku paljasti että okseri oli takapuomin keskeltä vähän päälle 110 cm. Isolta se näyttikin. Mutta kaikki hepat siitä selvisi yli.

Kuski nappaa harjasta kiinni ponnistuksessa.
Kuvat napattu videolta (alla).

Aina yhtä edustavan näköinen lihapullakuvakulma.
Sama hyppy hetkeä myöhemmin.
Tämän päivän suoritukseen olin huomattavasti tyytyväisempi kuin eiliseen. Suurin osa oli melko tasaisen hyvää. Pari hassua ponnistuspaikkaa tuli muttei mitään kovin pahoja mokia. Toisaalta hienoja ja siistejäkin suorituksia tuli. Hepo hitusen kuumui loppua kohti. Mutta loppuverkassa rupesi jo pyöristymään. Kuulemma on ilman martingaaleja parempi, mun pitäisi vaan oppia ratsastamaan sitä vähän pyöreämmäksi. Loppuverkkojen paremmasta muodosta ei tullut enää mitään kommenttia. Siinä vaiheessa oli jo seuraavakin ryhmä verkkaamassa. Jälkimmäinen ryhmä näytti tänään menevän pienempiä mutta teknisempiä tehtäviä.

Päivän vika hyppy. Ponnistuksesta liiraa vähän oikealle.


Pekka oli ihan kelpo valmentaja. Sanoi asiasta ja kehui kun meni paremmin. Vähän vain arvelutti että kommenttia ei tullut sen enempää. Nousevista jaloista tai huonosta kyynärkulmasta ja laskevista käsistä en tänään juuri kuullut. Luulisi että korjattavaa on silti.

Ongelmia:
käteni eivät vieläkään ole tarpeeksi pehmeät ja eläväiset

Parannusta:
huomattavasti paremmin ku eilen
ei taidettu pudottaa
ope keskittyi meihin tänään paremmin eikä puhunut niin paljon puhelimessa
reilu 110 cm okseri siististi yli

Tiiviste päivän hypyistä. Kuvauksesta kiitos Hannalle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora