perjantai 1. helmikuuta 2013

Extrahyppytreeni ennen kisoja


Vapaan perjantain kunniaksi päädyin tietysti tallille. Sain valita este- ja koulutunnin väliltä ja hyppäämään teki taas mieli. Kuvittelin jälleen meneväni hyvissä ajoin mutta pieleen meni. Auton ovet oli jäätyneet kiinni, joten niidenkin kanssa sai hetken tapella. Onneksi oli lukkosula laukussa eikä autossa. Hepakseni sain taas Wäiskin. Harjat ja suojat löytyi helposti mutta satulahuovan valkkaamisessa meni tovi ja aiemmin käytetty satulavyö oli kadonnut. Esteet oli joku onneksi jo käynyt kasaamassa maneesiin. Mittari siellä näytti -2.

Alkuverkka mentiin hyvin kouluratsastustyyppisesti ja oli hankalahkoa istua harjoitusravissa estejalustimilla. Teki mieli pudottaa ne pois jaloista. Käynnissä ja ravissa temponmuutoksia, ravissa avojakin. En kuunnellut ohjeita ihan skarpiten, joten suorittelin vähän missä sattuu. Hepo kulki nätisti, ainakin pääosin. Vasta pikkuhiljaa löytyi raviin ratsun oma reippaus. Tehtiin pari lyhyttä väistöä pois uralta ja jälkimmäisen jälkeen nostettiin laikka. Laukassa kevennettiin aluksi, taas ihan uusi juttu. Vähän kummallista mutta onnistui jotenkuten. Tässä vaiheessa olin jo ihan kouluratsastusmoodissa kun alotettiin verkkahypyt ristikolle. Löysää oli ja kuski nukuksissa. Ponnisteltiin vähän mistä sattuu ja kertaalleen kun pyysin ponnistuspaikan juureen niin puomi lähti matkaan.

Sitten hypättiin ensin porttilinja muutaman kerran ja tämän jälkeen muutaman hypyn harjoituksia, oksereita ja sarjaa. Portit meni neljällä laukalla vaikka aika moni muu tuli viidellä. Erehdyin ratsastamaan välissä eteen ja meno kiihtyi vähän liikaakin. Päästiin kuitenkin neljällä. Sarjaan en ollut kertaakaan täysin tyytyväinen. Jos askel ei sopinut niin puskin kovaa ja kaukaa, jolloin pelkäsin kahta kauheammin että aavistuksen lyhyen välin puomit tulee suuhun. Ekalla esteellä sukelsin joka ikinen kerta liikaa. Oksereillekaan ponnistuspaikat ei ihan osuneet ja heiluin hypyissä välillä jalat takana. Mutta ratsu oli taas kivan rauhallinen.

Lopuksi tultiin vielä 7 hypyn rata: ristikko, sarja, okserit, sarja toiseen suuntaan ja porttilinja. Estekorkeus nousi tässä vaiheessa n. 90 senttiin. Skarppasin noin 3 askelta ennen ekaa estettä ja sitten taas rentouduin vähän liikaa. Noin puolet hypyistä oli kelpoja, toiseen puoleen olisi löytynyt viilattavaa. Pahin oli eka okseri, jolle hepo loikkasi askelta ennen kuskia. Ohjat pääsi pitkiksi enkä ollut hypyssä mukana. Mutta eipä muuta kuin narut takasin käteen ja jatkoimme matkaa. Hyvin ehti kasautua ennen seuraavaa estettä. Toinen kerta sarjalle osui paremmin ja laskin askeleet ääneen. Vikalle linjalle mentiin taas vähän lujaa ja taidettiin hypätä ekallekin jo aika isosti. Välissäpä ei pidätteet enää menneet läpi, joten jäin odottamaan että roikastaanko kolmella. Hepo päätti kuitenkin ottaa vielä yhden askeleen. Ope kehui että jäin odottamaan. Minä taas tajusin että lamaannuin kyydissä. Juuri tommosista tilanteista ne kiellot tulee kun jätetään hevonen yksin.

Ite en ollut kovin tyytyväinen tän päivän hyppyihin. Maanantaina meni hirmuisesti paremmin. Heppa kuulemma kisoissa on paljon pinkeämpänä, jospa sitten itekin heräisin ratsastamaan. Nyt lienee turha toivoa että olisi sama rata. Ja kummassakin luokassa 367.1 eli hirmuisesti opeteltavaa.

Ongelmia:
epämääräiset räpellykset ponnistuspaikoissa
yksi pudotus

Parannusta:
tunsin väärät- ja ristilaukat katsomatta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora