sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Työvoitto naruportista trail-kurssin toisena päivänä


Tänään Easy käyttäytyi tallissa paljon rauhallisemmin. Tosin nyt oli enemmän aikaakin laittaa hepo kuntoon. Maneesille mentiin taas taluttaen ja alotettiin hommat maasta käsin. Heti sinne hankaluuksien pariin eli portille. Tänään oli namuja mukana motivointiin. Alkuun huomasi hyvin miten hepo ei tahdo itse koskea naruun. Hepan kaulan koskettelu narulla haittasi vain vähän. Vaati useamman yrityksen ennen kun saatiin narulla hiveltyä lautasiakin ilman että hepo poistui paikalta.

Tälle päivälle oli tullut uusi säikyttelyjuttu, sateenvarjo. Itse varjo ei ollut pelottava mutta Easyn mielestä varjon heiluttelu oli tarpeetonta ja mieluusti sen sai pitää muualla kuin yläpuolella. Kiinni olevalla varjolla sai kosketella heppaa pienen arastelun jälkeen kaikkialta.

Sitten ratsaille. Alotettiin taas naruportista. Alkuun meni huonosti kun Easy pakitteli paikalta jo sillä kun otin narun käteen. Hepan vasen kylki oli helpompi parkkeerata narun suuntaisesti kuin oikea. Tippuneen narun yli sitten käveltiin pari kertaa tarkoituksella. Meinasi vauhti kiihtyä heti sen jälkeen.

Väliin otettiin pätkät jogia, nyt meni paremmin ja rauhallisemmin kuin eilen. Uutena tehtävänä mentiin myös sidepassia. Omiin treeneihin erona puomit oli nyt siten, että ratsu asemoitiin turpa seinää kohti. Vasemmalle meni helpommin. Monesti tosin hepalla loppui jossain vaiheessa kärsivällisyys ja sitten lähdettiin eteen, taakse tai sivuviistoon. Lopulta saatiin oikeallekin sujumaan jotenkuten.

Sillasta mentiin vain kertaalleen yli, laatikkoa ei ollutkaan ja L-peruutukselle ei jäänyt aikaa. Jatkettiin sitten portin kanssa. Lopulta pääsin jo kolmesti naru kädessä kulkemaan portista läpi. Lopulta kun treeniaikaa oli enää muutama minuutti niin työvoitto tuli ja selvittiin portista. Lopuksi Easy heilutteli narua omalla päällään ja selvästi meni jo pelleilyn eikä pelkäämisen puolelle.

Ei ehditty laukata ollenkaan ja sateenvarjokin jäi selästä testaamatta. Otin sitten laukannostot päädyssä kumpaankin suuntaan kun maneesiin tuli jo seuraavan tunnin ratsukoita. Sitten vielä joggailtiin hetki ja käyntiäkin pätkä. Maneesista poistuin puolipitkillä ohjilla. Se oli virhe, sillä ovella Easy säikähti jotain ja singottiin parkkikselle laukassa. Hetken jo ajattelin että maa kutsuu mutta tasapaino piti ja ohjia keräillen jarrutkin löytyi. Hyvin epätyypillistä Easylle. Maneesissa säikähti kuulemma ainakin yksi poni. Pahoittelut.

Takaisin tallille käveltiin maaston kautta ja hepo oli hyvin säikkynä.

Ongelmia:
naruportti tuotti edelleen vaikeuksia
poistuttiin maneesista laukalla

Parannusta:
työvoitto ja selvittiin portista lopulta

Kuvaamisesta kiitos Pallon "isälle".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora