torstai 11. lokakuuta 2012

Muka koulukisatreenausta vaikeilla vastalaukoilla


Halusin vielä ennen koulukisoja käydä Valmalla koulutunnin alle. Haaveilin, että olisin päässyt neljäksi pienryhmätunnille, mutta vastaus oli, että tule kuudelta. Toivoin, että tunnilla ois menty peruutuksia ja siirtymiä. Pieleen meni, ja tuntilaiset jatkoivat edelliskerran vastalaukkaharjoituksia. Laitoin kannukset jalkaan, koska ne pitää koulukisoissakin olla.

Alkutunnista siirryttiin jo ympyröille. Me oltiin oven edessä Aksun kanssa, ja kolmanneksi sinne tuli itsenäisesti mennyt Leevi. Ravissa tuli sanomista, että vähän pidemmälle kaulalle eikä kastelukannumuotoon, aseta huolellisesti ja tasainen ohjastuntuma. Omasta mielestäni meni ihan kelvollisesti.

Laukkatehtävä aloitettiin suoraan ympyrällä vastalaukkaa nostaen. Alkuun Valma kiihdytteli, ja harjoitusravi oli melko sietämätöntä istua. Ensin mentiin vasemmassa kierroksessa ja nostettiin oikeaa laukkaa. Alkuvaikeuksien jälkeen rupesi sujumaan. Suht lujaa mentiin laukassa ja ihan joka kerta ei vastalaukka noussut kunnolla. Valma nosti joko myötälaukan tai laukkaa tuli vain yksi askel. Ravi laukkojen välissä oli hetkittäin aikamoista kaahaamista. Välillä kevensin pätkät, jotta sain Valmaa vähän rauhottumaan. Olisin kaivannut opelta enemmän huomiota, mutta minkäs teet, kun tunnilla oli taas n. 7 ratsukkoa.

Toinen kierros oli hyvin hankala. Vasen laukka ei vaan noussut vastalaukkana, vaikka yritin ja yritin. Hepo oli kuulemma liian mutkalla, meni liian lujaa ja mitäköhän muuta vielä. Lopulta meidän piti nostaa laukka loivalla kiemuralla kohti uraa. Siinä nousi, mutta kiihtyi. Ei tosiaan yhtään auttanut tammaa rauhoittumaan, kun muut laukkasivat ympärillä.

Tästä vielä vaikeutettiin. Seuraava tehtävä oli ratsastaa kolmikaarinen vastalaukassa. Ravin kautta laukan vaihto aina suoristuskohdissa ja kaaret vastalaukassa siis. Ensimmäinen ongelma oli, etten uskaltanut seistä uralla osastossa, kun kaverit laukkasivat sisältä ohi. Siitä tuli sanomista, että mene paikallesi. Eka kierros meni paremmin ku uskalsin odottaa. Saatiin kaikki kolme kaarta vastalaukattua. Jarrutusmatkat oli tosin hirmu pitkiä eikä muutenkaan ollut kovin somaa tai siistiä menoa. Keskimmäinen kaarre toi myöhemmin eniten ongelmia eli juuri vasemman laukan nosto vastalaukaksi. Hepo ei ollut tarpeeksi suora ja valmistelut oli puutteelliset kuulemma. Itseäni ahdisti eniten, ettei edessä uralla ollut tilaa, vaan laukka piti nostaa uralla olevaa osastoa kohti. Lopulta taidettiin siitäkin saada jokin muunlainen sakkokuvio, että vasen laukka nousi.

Ope kommentoi, että kannukset oli aivan tarpeettomat. Olin samaa mieltä, mutta pidin silti mielestäni järkevänä pitää ne jalassa, ettei kisoissa tule yllätyksiä. Tunti oli meille hitusen liian vaikea. Paremmin ois varmasti mennyt, jos oltais saatu tehdä näitä tehtäviä paljon pienemmällä porukalla. Kisoja ajatellen tästä ei juurikaan ollut hyötyä. Unohdin testata itsenäisesti ravi-seis-siirtymät. Peruutukset muistin kokeilla ja oli edelleen melko vaivalloista. Valma hikosi taas märäksi, mutta nyt jatkoi vielä seuraavalle tunnille.

Ongelmia:
kun heppa jännittyi ja kiihtyi, niin harjotusravissa oli melko sietämätöntä istua
hepo kuumui lopputuntia kohti
vasen laukka vastalaukkana

Parannusta:
osasin vältellä pahimmat ongelmatilanteet
oikea laukka nousi vastalaukkana ihan ok

Pätkiä meidän alkutunnin paremmista hetkistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora