torstai 3. lokakuuta 2013

Esteitä friisiläisellä


Torstaina tallille mennessä oli täydellinen syyskeli. Lämmintä vähän päälle +10 ja aurinko paistoi. Kentän pohjakin oli tosi hyvässä kunnossa. Heppalista vähän yllätti ja ratsukseni oli merkattu friisiläinen Hinte. Hepo oli jo viikko sitten tunnilla mukana ja katselin että se ei hypätessä muista takasiaan. Arvelin tälle päivälle siis runsasta keilaamista.

Varustaessa ratsu oli kiltisti. Koulusatula estetunnille. Klippaamisen takia sai alkukäynteihin loimen niskaan. Liikkui ihan reippaasti ja kääntyi paremmin kuin moni muu. Ravissa oli enempi reipas. Vähän miinusta tosi hitaista jarruista. Yritin tehdä siirtymiä mutten saanut hidastuksia kovin napakoiksi. Enempi vyöryttiin. Esteraippa oli mukana vaikka ope arveli että pärjätään hyvin ilmankin. Ennen ratoja jätin raipan sitten pois.

Laukka rullasi ihan hyvin. Tuntui jykevältä. Ei mennyt liian lujaa mutta energisesti. Hidastavat pidätteet tuntuivat menevän paremmin läpi kun suuntasin ohjasliikkeet enempi yläviistoon. Laukassa ei kyllä ollut hirmuisesti säätelyvaraa. Tai en sellaista ainakaan löytänyt. Kun valmistelin tarpeeksi niin laukat nousi hyvin. Sutaisemalla ei päästy kuin lujaan raviin. Yritettiin pitää verkka lyhyenä että ehdittäisiin hypätä ennen pimeää. Puolelta oli jo pimeys iskenyt.

Eka tehtävä oli ravipuomit, suoralla laukannosto ja okseri. Paitsi me hypättiin 2 ekaa kertaa se pystynä. Ekalla kerralla malttoi astella puomit kunnolla, kaksi seuraavaa kolisteltiin puomeille. Väli oli meille aika lyhyt laukannostoon mutta laukassa päästiin este. Vietti vähän vasempaan reunaan mutta puhtaasti yli. Ohjeet etukäteen oli että pitää myödätä kunnolla jo askelta ennen hyppyä. Tässä huomasin myös että hyppää mieluummin kaukaa kuin läheltä. Mentiin aika roikko-ohjin mutta tässä ei edes osuttu puomeihin.

Seuraavaksi tultiin 3 esteen sarjaa, väleihin 1 laukka-askel. Tarpeeksi energisesti sisään ettei kiemurra. Vähän sain johtaa välissä kun valui vasempaan. Ristikko, pikkupysty ja ristikko. Vika väli jäi ahtaaksi ja vika putosi lähes joka kerta. Mutta kiemurtelu ei ollut niin pahaa kuin pelkäsin.

Sitten tultiin 8 hypyn rata eli kaikki kentällä olleet esteet, sisältäen myös kahden esteen sarjan. Muutama tiukempi kaareva linja huoletti. Alotettiin kolmoissarjalla. Hinte valui niin pahasti vasempaan reunaan etten saanut kunnon tietä seuraavalle esteelle vaan piti tehdä voltti. Mutta muuten selvittiin yllättävän hyvin. Kääntyi hyvin ja vain 1 pudotus. Meno oli edelleen aika roikkuohjaista enkä itse ollut ihan vakaasti kyydissä. Yritin haitata menoa mahdollisimman vähän.

Huilattiin välissä ja tultiin vielä toinen rata. Nyt ei enää kolmoissarjaa. Pelkkiä kaarevia linjoja. Alotettiin vähän haparoiden mutta taas selvittiin maaliin yhdellä pudotuksella. Ekalle paikka ei osunut ollenkaan ja tiekin oli vähän kehno. Olin aika yllättynyt, sillä tosi paljon kuului kopsetta puomeista. Luulin että oltais pudotettu paljon enemmänkin. En tuota ihan esteratsastukseksi sanoisi kun hepo sai jolkotella ja katsoa paikat itse. Teissä oli vähän viilaamista, joten saatiin sakkona eka linja uudestaan. Nyt taisi mennä vähän paremmin. Jommalla kummalla kerralla tultiin vähän huonolla tiellä ja lähestymisellä ihan juureen ja otettiin puomit mukaan.

Tämä kuitenkin riitti meille hyppäämiseksi. Meni vähän yliajalle, joten luovutin ratsun samantien seuraavalle kuskille. Näemmä annan ratsuni lähes joka viikko samalle ratsastajalle hevosesta huolimatta.

Estekorkeus oli tänään kaikille 5 ratsukolle yhtä maltillinen, n. 60 cm. Nämä näytti jopa illan pimeydessä pieniltä.

Ongelmia:
tunsin keikkuvani hypyissä
jarrutehostin ei ollut kovin hyvä
hepo vietti hypyissä vasempaan reunaan

Parannusta:
myötäsin tarpeeksi
pudotettiin vain n. 4 estettä vaikka kolisteli huomattavasti enemmän

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora