lauantai 14. joulukuuta 2013

Laukan säätelyä eli suosikkipuuhia

Lauantaina oltiin aamusta taas ABC:llä hyppimässä Annen ja Kaisan kanssa. Minulla tuttuun tapaan Aapo. Tallissa ruuna oli tänään häijyhkö. Tämän päivän punaiseksi langaksi itselleni otin "keula ylös ja liikkeelle".

Tänään tultiin suosikkitehtäviäni eli laukansäätelyä. Alkuun viilattiin ponnistuspaikkoja lähelle ja kauas. Eli maapuomin ja pystyn välissä ponnistuspaikka muuttui laukkaa säätelemällä. Ensin tultiin lähelle (isossa laukassa), sitten kauas (lyhyessä laukassa). Sitten vasemmassa 3 kierrosta putkeen: lähelle, kauas ja hyvään paikkaan. Kivaa oli ja onnistui ihanan hyvin. Vääriä laukkoja lukuunottamatta.

Esteitä oli maneesissa tänään 4: trippeli, ristikko, pysty ja okseri. 8 metrin väliin ristikolta trippelille tuli lyhyet 2 laukkaa, ponnistuspaikka tähdättiin lähelle. Trippelille kunnon myötäys.

14 metrin kaarevalle pysty-okseri 4 - 5 laukkaa. Okserille välillä vähän ammuttiin. Estekorkeus oli max n. 80 cm.

Ongelmia:
lopputunnista ei meinattu osua ristikolle hyvin
alkuun vääriä laukkoja alastuloissa

Parannusta:
laukan säätely onnistui helposti
myötäsin trippelille
loppuverkassa oli tosi kiva


Videot kuvasi Aleksei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora