maanantai 14. tammikuuta 2013

Raijan tallilla eka estetunti


Maanantaina oli aika testata Raijan tallin estetunti. Nyt osasin suunnistaa jo suoraan maneesiin. Mittari siellä näytti taas -6. Edellinen tunti hyppäsi. Ratsukseni sain taas jo hommissa olevan Lompan eli Lombardin. Helpon näkösesti hyppäsi mutta muuten näytti pikkuisen kuskaavan kuskiaan. Arvelin hepan ihan oikein jo naaman perusteella ruunaksi. Ikää tosin on vasta 11v. Ruunikko, pörröinen ja n. 165 cm. Arvelin ihan oikein perusvarmaksi luottohevoseksi. Meidän tunnilla oli 5 ratsukkoa.

Alkuun Lompa tuntui vähän tahmealta. Myös juntturavaihde oli jäänyt päälle. Saattoi hidastella tai oikoa kulmia, myöhemmin myös kiertää maapuomista ohi. Ei ollut edestä raskas eikä mennyt lujaa mutta silti jyräsi. Alkuun siirtymät ravista käyntiin oli hankalia kun hepo ei olisi halunnut hidastaa. Tarpeeksi määrätietoisuutta niin meno parani. Maapuomia ylitettiin ensin ravivoltilla, myöhemmin laukassa. Alkuun oli tosiaan siihenkin juntturaongelmia. Ponnistuspaikkaakin piti vähän viilata.

Verkkahypyt otettiin ovipäädyn keskellä olleelle ristikolle. Hyvin hepo imi esteelle. Sisäpohkeen kuuntelussa meinasi olla ongelmia. Ohje oli että ei saa vetää sisäohjasta. Yritin sitten olla vetämättä ja johtaa. Ja pitää ulkoa tarpeeksi tukevasti kiinni sekä puskea sisäpohkeella reittiä kuntoon. Ihan kelvosti meni. Kumpaankin suuntaan n. 3 hyppyä.

Tämän jälkeen siirryttiin linjalle. Ensin sai mennä tunnustelukierroksen että montako laukkaa olisi hyvä. Ristikko ja pysty, välimatka ei selvinnyt. Pysty oli heti alkuun 80 cm kieppeillä. Mentiin neljällä laukalla mutta jälkimmäinen tuli lähelle. Meniköhän kolme yritystä ennen kun sain korjattua itseäni tyydyttävästi. Piti pidättää jo ennen ekaa estettä kun hepo oli kiihdyttelemässä. Sitten säädeltiin laukkaa ja tultiin kolmella. Reipasta laukkaa sisään ja välissä eteen. Hyvin onnistui. Kertaalleen putosi jälkimmäinen. Sitten lisää haastetta ja vielä kerran neljällä. Tyylikkäästi onnistui.

Tämän jälkeen hypättiin ovikulmasta lävistäjämäisesti ristikko-okseri, päässä kaarre ja pysty kohti ovea. Pystyssä oli lankku. Alkukorkeus näilläkin oli ainakin 80 cm, saattoi olla enemmänkin. Hyvin meni ja nostettiin. Lopulta näyttivät jo aika isoilta. Okseri oli loppumittauksen mukaan 105 cm. Pystyn arvelisin noin metriseksi. Korkeus ei tuottanut ongelmia. Hankaluutena meillä oli joka kerta väärä laukka pystyn jälkeen. Ekalla kerralla en edes tajunnut johtaa. Vaihdoin ravin kautta vaikka osaisi kuulemma askeleessakin. Toisellekaan kerralle en osannut korjata. Nyt taisin saada vaihdon pienen taistelun jälkeen laukassa. Kolmannella kerralla johdin kunnolla ja käänsin katseenikin. Laskeutui edelleen vasemmassa laukassa alas mutta nyt korjasi lähes heti sen jälkeen oikeaksi.

Loppuraveissa hepat oli aika pinkeinä ja rauhallisen oloinen Lompakin yritti vähän loikkia omiaan muiden vanavedessä. Loppuun käveltiin vielä hyvin. Tunnin jälkeen selvisi että hepalla on hypätty jopa 120 ratana. Eipä uskoisi päällepäin. Tallilla on kisat tulossa sunnuntaina ja pitihän se opelta vähän kysellä että kannattaisko lähteä mukaan. Ope vastasi että toki, tahdonko kisata Lompalla. Mikäs siinä. Sopivaa luokkaakin utelin. Vastaus oli ettei ainakaan kasikymppiä pienempää. Päädyin sitten ilmottautumaan ysikymppiin. Että hupsis, taidan sittenkin olla sunnuntaina Lappeenrannassa.

Ongelmia:
yksi pudotus
laukka ei vaihtunut aina hypyssä

Parannusta:
isommat ei tuntuneet pahoilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora