perjantai 14. heinäkuuta 2017

Hienoja hyppyjä ja huonoja kieltoja

Koulurataharkkojen palautekeskustelun jälkeen jatkettiin esteillä. Meidän sennupoppoomme eli 4 ratsukkoa. Vatsapanssaria ei löytynyt ja martingaalin unohdin. Eipä kyllä ollut martingaalille tarvettakaan. Edellisestä hyppykerrastamme ehti mennä lähes 2 kk.

Pakka levähti taas alkuunsa. Ei ollut Hemppa avuilla. Muutenkin tuntui verkassa taas kumman epämääräiseltä, etenkin ravissa. Pidin taas suuni kiinni aiheesta. Päästiin silti verkkapystystä yli. Tosin yleensä oikeassa eikä vasemmassa laukassa. Löytyi se vasen laukkakin sitten kahdesti. Seuraava verkkaeste oli okseri, johon otettiin ekalla yrityksellä kielto. Stop ja askel sivulle. Vähän horjahdin. Korkeutta oli max 70 cm. Ei näemmä kestänyt yhtään tuuppausta. Näytin esteen rauhassa enkä komentanut. Hetken puhisi. Uudella yrityksellä yli. Sekä toisenkin kerran.

Muut hyppäsi radan ensin ja me käveltiin. Ennen omaa vuoroa saatiin vielä n. 80 ja 90 cm verkkahypyt ykköselle. Siitä sitten jatkettiin samoilla tulilla. Ykkösenä pysty, kakkosena trippeli. Tultiin aika hyvään paikkaan jopa. Kolmoselta neloselle lankkupystyjä ja 5 askelta väliin. Vähän jäi ahtaaksi loppua kohti. En silti usvattanut neljällä. Vitosena oli sarja. Siististi yli. Jäätiin väärään laukkaan. Kutonen oli aurinkopysty kaarevalla tiellä. Kummallakin oli keskittymisessä vähän herpaannusta ja este näytti tulevan Hempalle ihan yllätyksenä. Stop ja sivuun ja kuski esteeseen. Eikä tietenkään sitä turvaliiviä. Kannake tökkäsi vähän selkään ja kankku otti portista osumaa. Silti sattui yllättävän vähän. Heppa kiinni ja takaisin kyytiin.

Ei mitään pohjustusesteitä vaan uusi lähestyminen aurinkoportille. Hyvä tie ja myötälaukka. Silti Hemppa stoppasi. Nyt pysyin kuitenkin kyydissä. Ope käski raipata. En ehkä raipannut mutta törkkäsin kannuksilla. Hemppaa hermostutti ja pakitteli kauas. Käytiin sitten vielä rauhassa haistelemassa este ja näytin että vaikka sen takana näyttää olevan tavaraa (kouluaidat) niin pääsee siitä silti menemään.

Kolmas yritys. Hyvä laukka mutta ei usvatusta. Pohkeet kiinni ja siististi yli. Muurille myös kunnolla jalat kiinni. Siististi yli. Vika linja neljällä. Molemmat oikein nätisti ja omat jalat pysyivät alhaalla.

Ei hypätty enempää. Ope kehui että muuten meni oikein hyvin. Samoin tuntikaverit sanoivat että ei ole pitkään aikaan näyttänyt yhtä hyvältä. Eikä tullut yhtään hassuja hyppyjä. Rata oli meille n. 80 - 90 cm. Tällä sitten sunnuntain kisoihin.

Ongelmia:
3 kieltoa
kuski ei pysynyt kyydissä
väärät laukat alastuloissa
ei ollut yhtään niin varma hyppykaveri kuin leirihepat
aurinkoportti hajosi päällehypystäni eikä sitä olla tämän jälkeen hypätty

Parannusta:
rata kutosestettä lukuunottamatta oikein siististi

Nykivää menoa ja kilttiä arvostelua kurssikisojen rataharjoituksissa

Perjantaina oli sateinen aamu kuten Kaisa toivoi. Luvassa oli koulukurssin päätösradat. Tarkoitukseni oli kävellä hyvin alle että ehdittäisiin verkata huolella. Pieleen meni. Kuitenkin jokunen minuutti. Eikä onneksi ollut supertiivis verkka vaan osin ohjattu. Eikä satanut kovin pahasti. Pidin kuitenkin takin päällä, hihat ylhäällä.

Tulo, ravipätkät ja laukkoja tultiin muutaman kerran ohjatusti. Eikä ollenkaan niitä meidän vaikeita asioita eli käyntiä ja peruutuksia. Testasin ne kuitenkin itse. Yritin myös pitää Hempan lyhyenä ja herättää takaset töihin.

Hemppa katseli tuomariautoa ensin vähän mutta osasin jo hoitaa ensiohitukset käynnissä. Tästä ei tullut suurempaa ongelmaa. Volttien koosta vähän säädettiin. Nyki ohjia muttei ihan pahiten.

Meidän ratavuoromme oli kolmantena eli koko porukan viimeisenä. Odotellessa mentiin pelkkää käyntiä, ei haitannut eikä tullut kylmä. Omalla verkkavuorolla vielä kevensin yhden keskiravilävistäjän, niitäkään ei tehty ohjatusti.

Muistin radan. Se oli yksi suurimpia huoliani. Eikä tehty rikkoja. Mutta tasaisuutta olisi voinut olla roimasti enemmän. Yritin pitää ratsun ulko-ohjalla ja olla kevyempi sisältä. Eilen sössitty lisätty käynti meni nyt hyvin ja kiltillä tuomaroinnilla siitä tuli 7. Toisaalta peruutus oli ohjelman kamalin osa Hempan tuijottaessa koko homman yläkautta silmiin. Silti siitä tuli jopa kutonen. Kutonen tuli myös ravimyötäyksestä (rohkeampi myötäys). Ihmettelen miten olisin voinut myödätä enemmän. Pidentämällä ohjia vai kippaamalla etukenoon? Vasemman laukan nostosta tuli myös kutonen kun turpa nousi holtittomasti. Sekä alakerrassa oli kutonen kuuliaisuudesta.

Mitään vitosella alkavaa paperissa ei ollut. Arvostelu oli siis superkilttiä. Seiskat tuli 3 - 5 askeleen käyntisiirtymästä, keskiravista, keskikäynneistä, lisätystä käynnistä, vasemmasta keskilaukasta, vasemmasta vastalaukasta sekä lopun keskilinjalle tulosta ravissa. Alakerrassa myös askellajeista seiska.

Loput numerot olivat siis 6,5. Prosentteja tuli 65,869. Tällä tuloksella suureksi yllätyksekseni oltiin kurssikisojen priimukset. Osa tosin meni helpompia ja yksi vaikeamman ohjelman. Missään muualla tällaisella menolla ei helpossa A:ssa oltaisi saatu edes lähellekään 60 %. Hyvä jos 55.

Suurimmat ongelmamme ovat yhä takaosan työnnössä ja siitä aiheutuvissa tuntuman ongelmissa, jotka heijastuvat varsinkin siirtymiin. Tuomari kommentoi että johtuu hevosen koulutuksesta.

"Liikkui riittävän aktiivisesti mutta paikoitellen jännittyy selästään -> tukeutuminen kärsii. Idea oikean suuntainen ratsastuksessa!"

Anne videoi ratamme:

torstai 13. heinäkuuta 2017

Lyhyempää muotoa ja vastustelua ratatreenien treeneissä

Aikataulut muuttuivat vähän ja sen sijaan että koulukurssi olisi loppunut torstaihin niin torstaina olikin vain iltapäivätunnit ja kisaradat mennään vasta perjantaina. Hepat sai siis olla vähän pidempään laitumella ja kasattiin kouluaidat paikoilleen.

Mennessä oli viileää ja pilvistä mutta ennusteiden mukainen puolipilvinen +21°C saavutettiin ja paarmat hyökkäsivät taas kimppuun. Topissa tarkeni oikein hyvin ja Hemppa veti itsensä taas hikimäräksi.

Alkuverkka oli nyt enemmän itsenäinen eikä taivuteltu. Käyntiä ja ravia, muutamia ympyröitä. Kuten arvelin niin tultiin tunnilla huomisen ohjelman tehtävät pätkinä. Osa ehdittiin mennä kahdesti, osa vain kerran. Kun muotoa vaadittiin lyhyemmäksi niin tuli tappelu. Mutta päästiin parin ympyrän jälkeen kompromissiin. Tämän seurauksena ravi tosin tuntui hyytyvän.

Alkutervehdykseen tullaan oikeasta kierroksesta ja pitää vahtia ettei Hemppa valu vasemmalle. Kuljeta isolla ravilla. Ekalla yrityksellä heppa oli ihan tohkeissaan, usvatti menemään ja kiemurteli. Minä vain naureskelin kyydissä että mistäs tämä vauhti tuli. Ravivoltit ok, pikkulävistäjän myötäyksessä kädet enemmän kohti harjaa eikä niin ylös. Pohkeita tarpeeksi niin ei vastustele tuntuman palautuksessa. 3 - 5 askelta käyntiä piti saada vielä paremmin keskitettyä A:n ympärille. Nämä tuli joka kerta vähän kättä vasten ja muutenkin vastustellen.

Keskiravilävistäjä kevennettiin. Vielä rohkeammin eteen ja pyydä loppuun asti. Pysähdys ok. Mutta todella herkästi siirteli jalkojaan siinä jos esim. kehuin. Peruutus kättä vasten turpa ylhäällä mutta muuten yllättävän tasaisesti. Kuskilla oli kamalan vaikea muistaa jatkaa siitä käynnissä. Lisätty käynti sotkettiin raville kahdesti vaikka Hempalla on hyvä käynti. Anna vielä enemmän ohjaa eikä saa tuupata. Käynnin jälkeen en ehtinyt saada ravia kuosiin kahdessa kirjainvälissä, joten laukannosto ei ollut tasainen. Laukkapätkät oli päivän parhaimmistoa. Malta ensin, sitten rohkeasti eteen, ajoissa kiinni että aidalla on jo valmista. Ei kiirettä suoralla. 12 metrin täyskaarto oli vaikea. Meinasi mennä liian isoksi, sitten liian pieneksi (omasta mielestäni oli vain kulmikas). Vastalaukat Hemppa piti hyvin ja ravipätkä välissä oli yllättävän asiallinen. Lopputervehdykseen tulo myös. En tiedä pysähtyikö tasan muttei tullut ainakaan huutia. Kommentti vaan että jos ei vahdi niin valuu vasempaan. Pysähdyksissä turpa nousi.

Hyvin harvaan kohtaan olin tyytyväinen ja olisin halunnut mennä ne vielä kerran. Mutta ei kiusattu heppoja enempää. Raskasta tämä taisi olla näinkin. Ei tuntunut erityisen upealta mutta vakiope kommentoi että vasen laukkamme oli hieno ja tuntikaveri sanoi että Hemppa kokosi ja lyhentyi hyvin. Loppukäynneissä tiellä askelsi taas hyvin menemään ja kaverit jäivät imemään pölyämme. Tosin oli sen verran kosteaa ettei pölissyt.

Ongelmia:
mentiin niin aitoja hipoen että potkittiin osa alas
paarmat kiusasivat
tuntui että sain lähes kaikki kohdat radan pätkistä sössittyä
lyhyempi muoto aiheutti ratsulle kiukuttelua ja ravin hyytymistä

Parannusta:
kenttä oli hyvä eikä pölissyt
laukat meni aika kivasti

keskiviikko 12. heinäkuuta 2017

Tulevan radan pätkiä ja reipasta keskilaukkaa

Ennen iltapäivätuntia päätettiin kurssin päätöskisojen kouluohjelma. FEI:n CCI/CIC* A-kenttäkilpailuohjelma 2009 (he A) (pdf). Pitkän radan ohjelma. Näemmä vaatimustasoa nostetaan kun mennään nyt ensimmäistä kertaa helppo A. Ei tuossa onneksi ole mitään tekemätöntä. Keskiaskellajit, peruutus ja vähän vastalaukkaa. Ei hankalia siirtymiä.

Alkuverkassa tehtiin peruutuksia. Ohje oli pyytää heti eteen kun Hemppa jännittyy ja nostaa pään ylös. Tätä ennen tein noin 4 askeleen peruutuksia eikä muistaakseni jännitytty ihan hiiteen. Sen jälkeen päästiin vain 2 askelta. Ravissa piti taas aktivoida takasia nopeammiksi ja laukassa ratsastaa aktiiviseksi muttei pitkäksi. Hemppa nyki ja vastusteli mutta meno parani lopulta. Vasemmassa laukassa ehdin tehdä aimo liudan siirtymiä kun kaveri otettiin open syyniin. Siirtymien laatu parani molempiin suuntiin oleellisesti ja huomasin säikyttäväni Hempan laukkaan vähän turhan suurin avuin.

Ensimmäinen tehtävä oli tulla toiselle pitkälle sivulle 2 ravivolttia kirjaimiin, toiselle sivulle 3 askeleen myötäys. Volteista ei tullut kommenttia, taisi mennä ihan ok. Myötäys ok mutta tuntuman takaisin otosta tuli protestia. Oma jippo tähän oli lisää jalkaa. Tehtiin myötäys kertaalleen lävistäjälläkin ohjelman mukaisesti.

Laukat nostettiin lyhyen sivun keskeltä (ja ratsastettiin ainakin 5 askelta sen jälkeen suoraan) ja tehtiin keskiympyrä keskilaukassa. Sai posottaa ihan rohkeasti menemään. Oli kivaa. Yllättävän hyvin Hemppa tuli näistä myös takaisin. Ohjeen mukaan valmistelu aloitettiin viimeisellä neljänneksellä ja jälkimmäinen ympyrän puoli ratsastettiin pulleampana. Siirtymät oli ok kun keskityin kunnolla. Ravi ennen nostoa piti olla kunnollinen tai Hemppa ennakoi. Laukan jälkeen ravi otettiin myös lyhyen sivun keskellä ja saatiin tilanne hyvin haltuun jo ennen kulmaa. Kiva tehtävä.

Toiseen suuntaan (oikea) mentiin kertaalleen koko pätkä nopeasti tulevine ympyröineen, pikkulävistäjineen ja vastalaukkoineen. Ihan siististi. Vasen kierros sitten vain keskiympyrällä.

Tällä tunnilla ravi ei ollut niin kamalaa istua. Vaikka lopputunnista jo vähän satoi niin silti tuli kuuma. Hemppa hikosi tavalliseen tapaansa sangen läpimäräksi.

Ongelmia:
ei taaskaan halunnut ottaa kuolaimia
yhä vähän vastusteli
oikea kierros ravissa tuntui yhä hetkittäin epämääräiseltä

Parannusta:
ei paarmoja
kentän pohja oli todella hyvä
laukka parani
keskilaukka oli kivaa
siirtymät laukasta raviin ja ravista laukkaan paranivat

Artsikurssin toisen päivän aamu vastustelusta taas parempaan

Keskiviikkoaamuna (aamupäivällä) jatkettiin koulukurssia. Samat kolme ratsukkoa meidän tunnillamme kuin eilenkin. Keli oli +15°C tienoilla ja hetkittäin tihutti. Kentän pohja oli oikein hyvä ja t-paidalla tuli kuuma.

Alkuun taivuteltiin vähän eiliseen tapaan, tehtiin muutamat lävistäjäsulut ja Hempalle kaivattiin nopeampia takajalkoja. Tällaisia asioita en ikipäivänä tajuaisi itse. Heppa yhä vastusteli hetkittäin. Tuntui myös taas oikeassa kierroksessa ravissa epämääräiseltä mutta pidin suuni kiinni. Verkassa ei otettu laukkaa.

Tehtävinä tultiin lyhyitä ja aika jyrkkiä raviväistöjä. Itselläni oli kirjaimet vähän hukassa, joten D - E ei ensimmäisellä kerralla mennyt ihan nappiin. Hemppa väisti käsittämättömän helposti ja herkästi meni jopa perä edelle. Lisää tasaisuutta muotoon ja nenä oikeaan suuntaan. Väistön loppuun taisi tulla voltti.

Laukkatehtävällä harjoiteltiin suoruutta. Nostettiin keskilinjalta, pyöräytettiin keskeltä voltti uralle, päädystä käännyttiin laukan suuntaan, tehtiin lyhyt lävistäjä ja mentiin kaksi kirjainväliä vastalaukkaa. Ensimmäinen kierros oli melko kaamea (oikea laukka) mutta parannettiin hienosti. Vastalaukat Hemppa veti hyvin. Vasempaan tuli kehuja piikkisuorasta nostosta. Siirtymät laukasta raviin ja toisinpäin hieman paranivat nekin

Tunnin jälkeen Hemppa oli ihan märkä kaulasta, satulan alta ja korvien takaa. Mutta kyllä kuskillakin oli naama märkänä.

Ongelmia:
ei halunnut ottaa kuolaimia suuhun
yhä vastusteli alkutunnista
ravissa oikeassa kierroksessa vähän epämääräinen
roikuin ihan liikaa sisäohjassa

Parannusta:
ei ollut paarmoja
vasen laukka nousi suorana

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Iltapäivän tunnilla lisää notkistelua ja laukkaa

Iltapäivän tunnilla jatkettiin siitä mihin aamulla jäätiin eli ensin käynnissä, sitten harjoitusravissa suoristamista ja sulkua. Yhä oli Hempan mielestä vaikeaa. Nyt ei enää hissutettu ravissa aamun tapaan ja jo suunnanvaihdon aikaan vatsalihakseni olivat ihan piipussa. Jatkoin silti sinnillä vaikka huomasin että muu ratsastus kärsi siitä. Jalat nousivat ja hytkyin enemmän.

Laukkoja tehtiin onneksi osin vuorotellen eikä se ollut kuskille yhtään niin rankkaa. Piti ajatella ympyrällä avoa ulos. Etuosa ulommas, oma paino ulkotakasen päälle. Oikea kierros ensin oli vaikeampi. Eikä saanut kiihdytellä. Vasen lähti sujumaan nopeammin. Pitkällä sivulla tehtiin malliksi yksi väistö + asetus sisään.

Pari kertaa päivän aikana Hempalla hirtti pakki päälle. Ei sopinut sekä väistää että aktivoida samalla. Nykimiset vähenivät pikkuhiljaa. Tätä kun jatkaisi pitkään ja hartaasti niin tulisi varmasti hyvä.

Ongelmia:
ravipätkä oli vatsalihaksilleni kuolemaksi
paarmat

Parannusta:
Hemppa jumppasi ja lopetti kiirehtimisen

Neljäs korvikeratsu Piassa

Tiistaina tuli myös Pia pitämään estevalkkaa. Pääsin mukaan mutta Hemppa ei olisi jaksanut enää kolmatta tuntia. Hevosvalikoima oli erittäin rajoittunut ja ainoa tarjolle tullut oli Eki. En pomppinut riemusta mutta halusin silti mukaan. Aiemmin Hemppaa on ollut tuuraamassa jo Aku, Hilima ja Pave.

Aikataulu oli niin tiivis että koulutunnin jälkeen vaihdoin ratsua lennosta. Onneksi Eki oli laitettu kuntoon ja Hempalle löytyi purkajat.

Eki ei ollut alkutunnista kovin lennokas ja jo ensimmäinen vartti oli kuskille työläämpi kuin koko edellinen tunti. Siirtymiä, taivuttelua, nopeaksi pohkeelle. Eikä muhku käynnistynyt kovin nopeasti. Tultiin puomeja ympyrällä, välillä osui tuurilla hyvin, yleensä ei ihan niin hyvin. Kerran livahti sivusta ohikin. Ympyrän perään lisättiin sitten tiukahko tie portille ja siitä n. 6 askeleen kaareva tie kavaletille. Meillä oli ongelmia myötälaukkojen ja vaihtojen kanssa. Paluusuuntaan ei meinannut onnistua sitten millään.

Sitten loikittiin linjaa pystyltä okserille apupuomien kanssa. Kuskin yläkroppaa pystympään ja hevosen seilaamista vähemmäksi eli pohkeet tuntumalle myös alastuloissa. Okseri nousi huomaamatta ja yleisön mukaan oli päälle 90 cm. Helposti yli.

Seuraavaksi tultiin kolmoissarjaa. Ensin kohti takapäätyä eli ensin 1 ja sitten 2 laukan välit. Herätin ratsun aina hieman liiaksi ja sitten sain vähän himmata kohti tehtävää. Yhä samoja ongelmia. Ja joka kerta linjan jälkeen väärä laukka. Tämä jokusen kerran.

Lopuksi tultiin vielä kaikki putkeen. Sarja, suunnanvaihto portilla ja linja. Vikalta löytyi vihdoin myötälaukka. Saatiin silti sakkona suunnanvaihto. Nyt tuli ristilaukka, jonka Eki korjasi itse myötäiseksi. Luulin että lopetettiin toivottomina.

Ei Eki ollut yhtään niin hidas ja töpö kuin olin kuullut ja pelännyt. Mutta kentällä on kuulemma parempi kuin maneesissa.

Ongelmia:
väärät laukat
kuskin olemisessa moni asia

Parannusta:
helposti kaikesta yli

Kaisa videoi hyppyjämme: