perjantai 15. kesäkuuta 2018

Ensimmäinen leiritunti puomeja/esteitä

Kun talvella tuli tarjolle tilaisuus lähteä kesällä viikonlopun maastoesteleirille Ruovedelle niin en epäröinyt vaan ilmoittauduin heti mukaan. Väki vähän väheni matkan varrella mutta lopulta perjantaina Ruovedelle ajeli 7 ihmistä. Itselleni tämä oli paikassa toinen kerta.

Perjantaina oli kentällä puomi/estetunti ja ratsukseni sain ison ruunikon ruunan Masin. Tallissa oli aavistuksen aran oloinen ja vaikutti suurelta. Takajalkoja en saanut kammettua ylös kavioiden putsaukseen. Muuten ihan kiltisti.

Pihalla selkään ja kentälle. Ei onneksi selästä tuntunut niin isolta. Ehkä Hempan korkuinen eikä kovin muhku. Jotain 170 cm pintaan siis. Ensin pitkin ohjin käyntiä ja ope haastatteli meidät. Sitten rauhassa käyntiä tuntumalla molempiin suuntiin. Oli vähän hidas jalalle ja tuntui löysältä. Käynnissä rupesi kuitenkin orastavasti myötäämään.

Kevyt ravi oli alkuun aika kamalaa. Tuntui kuin hevosella olisi ollut irrallinen takaosa ja siinäkin vielä molemmat jalat erikseen. Todella kummallisen tuntuista. Ja juoksi pää ylhäällä vaikka yritin mitä. Onneksi laukkapätkien jälkeen helpottui ja rupesi myötäämään laukassa ja ravissakin.

Tehtäviä tultiin lopulta vain kerran kummastakin kierroksesta. Laukassa maapuomin yli ympyrä, lävistäjällä pieni pysty, ympyrä toiseen suuntaan ja sitten toinen pikkupysty. Lopuksi vielä ympyrä maapuomin yli samaan suuntaan kuin ensimmäinenkin ympyrä.

En alkuun tajunnut käynnistellä ratsua kunnolla. Ekalla kierroksella tuli vähän töpömmät hypyt eikä laukat vaihtuneet. Taisi lopulta pudottaa raville ennen kun vaihtoi. Toiseen suuntaan eteni lopulta vähän paremmin. Siinäkin tuli alkuun sakkokierros kun ylitettiinkin puomi raviaskeleella. Hypyt paremmin ja nyt sain laukan vaihtumaan lennossa. Jälkimmäinen este saatiin uusia koska open mielestä tultiin se jotenkin kummallisesti. Uudella yrityksellä paremmin ja kun käänsin esteeltä tiukemmin vasempaan niin löytyi lopulta myötälaukkakin.

Loppuraveissa kulki ihan nätisti. Loppuun innostuin ottamaan yhden posottelupätkän ja opelta tuli kehuja hienosta ravista.

Ongelmia:
alkuun todella kankea ratsu
vähän nössö tunti

Parannusta:
helposti pikkuesteistä yli
vertyi paremmaksi
sain vaihtamaan lennossa

Heli videoi tuntiamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora