lauantai 5. elokuuta 2017

Iltaestetreenit Hempalla

Lauantaina onnistui onneksi vielä illasta estetunti Hempalla. Nyt sitten satoi jo jatkuvasti ja lämmintä oli +15°C. Kaksi ratsukkoa. Alkutunnin menin fleecellä mutta lopulta se oli liikaa ja t-paita ja turvaliivi oli ihan riittävä varustus. Kannukseni olin kesäloman jäljiltä hukannut johonkin, joten menin ilman.

Ihan alkuun Hemppa oli yllättävän tasainen ja ravistakin tuli nopeasti säädyllistä. Kyllä silti myöhemmin nyhti ohjia. Molemmat laukat sai ilman kamalaa tuskaa rullaamaan pyöreinä. Alkuverkassa ravailtiin puomien yli ja taivuteltiin voltteja.

Hyppyjä tultiin ensin hainhampaalle (Hemppa vähän tuijotti ja otti jättiloikan), lyhyehköön sarjaväliin ja pystylinjalle. Sarjalta tultiin joka kerta väärässä eli vasemmassa laukassa alas. Suoralle linjalle tultiin ensin ihan siististi, korotettuna kiellettiin ekalle. Askel ei sopinut eikä oltu kumpikaan menossa yli. Hups. Näitä sattuu välillä. Uudella yrityksellä yli.

Sitten loikattiin pieni rata. Meillekin korkeutta oli n. 80 cm. Hainhammas, menemätön kaareva linja, suora linja ja sarja. Pudotettiin eka ja taisi olla jotain väärää laukkaa. Muuten ihan sujuva. Nyt tein taas alkuun pakollisen kiihdyttelyn ja siitä himmailun. Se auttaa Hempalla.

Saatiin uusia pudotettu ykkönen. Nyt päästiin puhtaasti yli. Yhä väärässä laukassa esteen jälkeen.

Enempiä ei loikittu. Kello oli tässä vaiheessa varttia vaille. Hemppa tuntui loppuraveissa oikein kivalta mutta ope ei enää seurannut menoamme. Kertaalleen Hemppa jostain vähän pörhistyi ja tuntui että rupeaa ilmavaksi, ei kuitenkaan tehnyt mitään.

Loppukäynnit käytiin peltolenkin kautta toisen ratsukon kanssa. Siinä vihdoin seuralainen, joka käveli vielä lujempaa kuin me.

Ongelmia:
pudotus ja kielto
väärät laukat esteiden jälkeen

Parannusta:
oli aika helppoa
ei keulinut, jumitellut eikä peruutellut
oli alusta asti suht tasainen
ei huomannut eroa kannuksilla menoon

Tuntikaverin huoltojoukot videoivat:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora