maanantai 3. huhtikuuta 2017

Ristikon palvontaa

Maanantain estetunti siirtyi tuntia myöhemmäksi ja seiskaksi tuli pikkuesteryhmä. Yhä siis joutui ratsastamaan pimeässä mutta onneksi tätä ei kestä monta viikkoa. Kenttä oli eilistä märempi, lämmintä jokunen aste plussalla. Ratsukoita 3 ja minulle jäi Limoza. Tarjolla oli Wanesa/Limoza mutta tuntikaveri tahtoi Wanen. En mutissut vastaan mutta vedin turvaliivin päälle. Esteraippa, ei kannuksia.

Muut hepat oli valmiina, joten tuntikaverit auttoivat Limozan kanssa. Ihanaa! Karsinapaikkoja oli vähän muuteltu ja Limoza oli yksäreiden puolella. Oli paljon rauhallisempi.

Nyt otin pomoasenteen heti alkuun ja vaadin että kentälle astellaan eikä valuta. Toimi ihan ok. Yllättävän hyvin tamma malttoi kävellä sitten myös pitkin ohjin. Pohkeista eteni eikä yrittänytkään ihan hyytyä.

Esteitä oli toisella sivulla ristikko ja minipysty sarjana, toisella sivulla yksittäinen pysty. Aloitettiin lampsimalla näitä jo käynnissä yli. Vaikka Limoza käveli muualla ok niin esteille hidasti. Ravissa lisättiin kevyt istunta ennen, esteillä ja jälkeen. Yhä löysää mutta meni yli. Hypyissä ei ollut kovin helppo olla vaikka esteet oli pieniä. 60 cm?

Sitten loikittiin ensin pelkkä pysty, myöhemmin myös sarja laukassa ja päädyt mentiin ravissa. Tässä vaiheessa taisin käyttää raippaa ensimmäisen kerran ja paranihan se laukka vähän. Johonkin näihin vaiheisiin taisi tulla opeltakin käsky työstää paremmin. Pyörittiin hetki päädyssä ympyrällä ja en kyllä tiedä paraniko mikään oikeasti.

En muista missä vaiheessa pidettiin alkuverkan jälkeinen tauko. Olin ihan puhki eikä vieläkään edetty kovin aktiivisesti. (Alkuverkka 12 min, keskisyke 165.) Taisi olla tämän jälkeen kun meidät käskettiin käynnissä voltille. Jatkoin sinnikkäästi pyytämistä ja tamma myötäsi käynnissä. Tässä vaiheessa toimi jo suht pienillä avuilla. Alkutunnista hädissäni yritin vähän ravistella tammaa nyökkyyn. Käynnissä eteni, taipui ja oli tasainen. Ope kehui. Ravissa sama ihme ja kumma säilyi ja oli helppoa. Välillä piti palautella asiat kohdilleen mutta se onnistui aina nopeasti. Laukka oli ensin vähän turhan paikallaan mutta parani sekin. Sitten sai jatkaa uraa pitkin ja jatkaa hyppyjä. Oman tarpeen mukaan välillä käyntiin hyvän hypyn jälkeen ja taas pari hyvää hyppyä ja huili.

Tultiin ristikko ja pysty mielestäni onnistuneesti näinkin. Nyt rupesi olemaan jo aika hämärää (aurinko laski 20.11 eli aika alkutunnista). Jollain kierroksella sarjan keskelle tuli puomi auttamaan jalkojen sommittelussa. Limoza tuijotti puomia ja hidasti. Päästiin siitä yli mutta ristikolle veti äkkijarrutuksen. Iskin poskeni tamman kaulaan ja putosin maahan polvilleni esteen eteen. Hämmästyttävän pieni maakosketus. Olin ihan hengästynyt enkä saanut vastattua kun ope kyseli että olenko ok. Pystyyn taisin pongahtaa taas hetkessä. Sitten vaan nyökyttelin. Naamassa ei kuulemma näkynyt mitään eikä mihinkään sattunut pahemmin. Takaisin kyytiin vaan.

Loikattiin muistaakseni pysty alle. Ei mitään ihan tyylikästä siihenkään. Uusi yritys sarjalle toi taas kiellon ristikolle. Olihan sillä korkeuttakin varmaan 40 cm. Tuotahan ylitettiin käynnissäkin! Siitä olisi voinut astua yli mutta Limoza ei halunnut. Minä päätin että yli mennään koska on niin mini. Paikaltaan ei mennyt. Ope ohjeisti peruuttamaan pari askelta. Meni ihan vinoon. Siitä kun lähti eteen niin hetken arpoi ja lopulta roikaisi lähes paikaltaan yli. Pysyin kyydissä.

Seuraavaksi taas pysty. Nyt tamma kielsi siihenkin. Korkeutta tämän tunnin huiput eli n. 80 cm. Tälläkin korkeudella oltiin jo menty yli. Heti kiellosta tuli raippaa ja uudella yrityksellä mentiin yli. Enempää tamma ei tyssäillyt ja jälkikäteen olen aika ihmeissäni miten helpolla kielloista päästiin eroon.

Seuraavat hypyt sarjalle olivat sangen kammottavia. Keikuin kyydissä ihan miten sattuu mutta osasin kai olla vetämättä ohjista. Tyyli nolla mutta yli mentiin. Kamalaa! Pystyllekin tuli hissihyppyjä ja kuski kävi korkealla. Toiseen suuntaan sarja oli vähän vähemmän kammottava. Lopulta ope sanoi että saa lopetella. Jos tulee hyvä hyppy niin siihen mutta jos tarve vaatii niin saa tulla vielä vaikka 9. Nyt tamma rupesi heräämään. Ravissa imi jo hyvin itse eteen. Päästiin pystylle sujuvassa laukassa ja olin hypyssä ihan siististi mukana! Sarja perään ja sekin hyvällä imulla ja sujuvasti. Olin ihan supertyytyväinen enkä tahtonut yhtään lähteä riskeeraamaan mitään lisää. Tähän oli oikein hyvä lopettaa!

Loppuraveissa tamma oli rento, aktiivinen, lyhyt ja taipuisa. Opelta tuli todella paljon kehuja. Itselläni oli hyvin ristiriitaiset tunnelmat. Putoaminen tietysti vähän harmitti. Mutta enpä pudonnut kuin kerran. Ongelmista päästiin kuitenkin yli suht nopeasti. Kouluratsastuksellisesti muutos oli valtava noin ykkösestä ysi plussaan. Ei ole tainnut koskaan ennen tulla näin hyväksi.

Tunnin jälkeen Limoza oli lainakarsinassaan yhä rauhallinen eikä impannut yhtään. Liekö maisemanvaihdos tehnyt hyvää? Itselläni rupesi jomottamaan vasempaan nilkkaan. Se taisi ottaa pudotessa osumaa tai jotenkin pyörähtää alle.

Ongelmia:
oli alkutunnista pitkä ja huonosti tuntumalla
alkuverkka oli kuskille työläs
kolme kieltoa
kuski ei pysynyt kyydissä
roikaisuhypyt, joissa oli kamala istua

Parannusta:
hevonen tuli aika hyvin avuille
ei jumitellut
eteni ok
kuskia ei pelottanut
loppuun hyvät hypyt
ei impannut tunnin jälkeen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora