sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Ruusuke ja lähes toinenkin Ainossa

Sunnuntaina päästiin Listran kanssa Ainoon kisoihin. Taas kaksi osallistujamääriltään jättiluokkaa tarjolla. Meille lupa herui 70 - 80 sekä 90 sentteihin. Kommenttina tuli myös että näiden kisojen jälkeen täytyy etsiä nuorempi kisaratsu.

Radat olivat jo edellisenä päivällä netissä. Pelottavan samankaltaiset keskenään. Totesin että opettelen ensin ekan ja toisen vasta kun sen aika on. Edellisenä päivänä myös pestiin heppa. Kisapäivänä ei onneksi tarvinnut lähteä kukonlaulun aikaan vaan vasta iltapäivällä. Aikataulu oli aika passeli ja kisapaikalla pääsin suoraan kävelemään rataa. Eipä siinä mitään kovin ihmeitä oikoreittejä ollut tarjolla. Tiukat kaarteet ja kaarevia linjoja vähän suoremmiksi. Eniten hirvitti että pysyykö tamma käsissä.

80 cm rata.

Oma lähtövuoro oli vasta 43., joten hyvin ehti varustaa ratsun ja korjailla sen kampausta. Joka töhötti aina vaan. Lopulta hepan pitkä allekävelytys jäi noin 10 minuuttiin. Verkassa aika meni hyvin sukkelasti. Siellä sai olla 10 ratsukkoa. Pelkkä oikea kierros ja aika ahdasta, joten taivuttelut piti hoitaa hyvin loivilla kiemuroilla. Listra oli aika rauhallinen ja verkkahypyt menivät kivasti. Ei suurempaa viilattavaa, joten ei otettu kuin muutama hyppy.

Radalle pääsi edellisen suorittaessa. Sen verran olin ehtinyt katsoa että seiskaeste tuotti monille ongelmia. Sen kävin näyttämässä. Ohje oli että kolmoselle jalat hyvin kiinni. Lähdettiin ihan reippaasti liikkeelle eikä tullut mitään ihmeellisyyksiä vastaan. Vähän epätasaisuutta pariin ponnistuspaikkaan ja pikkusen arpoi seiskaa. Seiskan jälkeen vietti joka kerta reippaasti oikealle. Päästiin kaikki esteet puhtaasti ja kääntyi hyvin. Tietysti olisi voinut olla paljon tasaisempikin rata. Oltiin tarpeeksi sukkelia kolmannelle sijalle. Eli päästiin nettilähetyksen palkintojenjakoon. Hetkemme parrasvaloissa. Valkoinen ruusuke.



Melko pian oli seuraavan luokan radan kävely. Olin jo ehtinyt unohtaa koko homman hetkeksi. Eikä ysikymppiset näyttäneet yhtään pahoilta. Hyvin samanlaiset suunnitelmat. Tiukat kaarteet. Linjavälit olivat niin pitkiä etten miettinyt askelmääriä.

90 cm rata.

Ysikympissä oma lähtövuoro oli parinkymmenen paikkeilla. Minäkin kävin taluttamassa heppaa hetken välissä ja lopulta ehdin katsomaan jokusen suorituksen. Taas verkkamme oli lopulta aika lyhyt. Mutta eipä siinä ihmeitä tarvittu. Liikkui eteen, tuli takaisin. Hypyt ok. Taisin tulla 2 vai 3 verkkahyppyä.

Kävin taas näyttämässä seiskaesteen. Ei vieläkään kiinnostanut. Taas reipas ja sujuva rata. Yhä kanttasi seiskan jälkeen oikealle. Viimeisessä välissä jäi puolipidäte tekemättä ja taisin usuttaa liikaa. Vika puomi pyörähti mukaan. Pitkään roikuin sijoituksissa kiinni (17 sijoittui). Lopulta oltiin 20. Nollilta olisi päästy kuudentena palkintojen jakoon. Mutta eipä tuo haitannut. Hyvä reissu oli silti. Turhaan pelkäsin että pysyykö Listra käsissä. Ihan hyvin mentiin esteistä yhdessä yli. Ei mikään meidän ihan paras flow vaan vielä oli muutamia vähän huonompia paikkoja. Hyvin Listra kuitenkin paikkasi vikalle esteelle asti.




Kiva päivä ja vaikka maksoikin omaisuuden (kaikkineen n. 130 e kaksi starttia) niin olen iloinen että päästiin käymään. Kyllä minäkin pärjään isommissakin karkeloissa hyvän hevosen kanssa. Ruusukkeen lisäksi sain myös 30 e lahjakortin putiikkiin mutta se oli kiinni kun käytiin kolkuttelemassa ovella.

Ruusukepose.
Myös Haven kuvasi kisat: http://www.haven.fi/live/
Näin jälkikäteen kisat näkee tubesta: https://www.youtube.com/watch?v=ecsET9QF-oc
Omat suoritukset kohdissa 5:46 (palkintojenjako 6:14) ja 7:12:45.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora