maanantai 21. tammikuuta 2019

Testaamaan uusi esteope ensin Heponiityssä

Heponiittyyn järjestyi toiveesta naapurin Jessen pitämä estetunti. 3 hengen porukalla hyppäämään siis. Keli oli kaunis ja aurinkoinen mutta muuten olikin sangen jäätävää. Lähtiessä -22°C. Sain salaa haaveilemani Sepen. Oli kivan rauhallinen hoidettaessa. Turvaliiviä en jaksanut laittaa toppavaatteiden lisäksi ja arvelin että mennään pieniä.

Alkuun mentiin itsenäisesti kevyttä ravia. Sepe oli Sakua jännittyneempi mutta myös tasaisempi. Ei tuijotellut kulmia eikä esteiden kantaminen haitannut. Laukkaa mentiin ensin vain uraa ympäri kevyessä istunnassa. Open kommentti oli että hyvän näköinen istunta. Jalkkarit olivat vikoissa rei'issä ja siinä rajoilla että olivatko vähän pitkät. Tosin sitten jalat rupesivat tulemaan polvitukien päälle. Sepe pudotti laukasta pari kertaa raviin ja piti pistää seuraava pykälä päälle. Aika reipasta menoa. Ja sama toiseen suuntaan.

Ensimmäisenä tehtävänä tultiin molemmilla pitkillä sivuilla kahden puomin yli. Tasaista laukkaa hakien. Meille tuli joka kerta 6 askelta väliin. Ihan kellontarkasti ei suoritettu vaan välillä paikka oli vähän lähempänä ja välillä kauempana. Sitten tultiin muutama kierros 7 laukalla. Ensin pudotti raviin ja tuli vähän stiplua. Mutta saatiin myös 7. Ja toiseen suuntaan sama juttu. 7 onnistuneesti pari kertaa lopulta myös siihen suuntaan.

Hyppytehtävä aloitettiin keskilinjalla. Kaksi minipystyä (40 cm?) ja maapuomi. Toive oli 5 ja 4 laukkaa. Mutta kun kaksi muuta menivät 4 ja 3,5 niin olin aika skeptinen että me saataisiin 5. Mentiin 4 ja 3, ihan siististi. Open mielestä Sepille (sanoi Sepeä Sepiksi) hyvä näin. Kulmaan tehtiin vielä voltti.

Tultiin jokunen kerta näin suoraan. Sitten jatkettiinkin kolmas pysty kaarevalla linjalla. Meillä vähän vauhdista riippuen kaarelle 3 tai 4 askelta. Tultiinkohan tämäkin molempiin suuntiin. Lopuksi tultiin lassokuvio eli kaksi suoraan, kaareva, päädyn kautta toiselle, toisen reunan kaareva takaisin ja viimeisinä siis kaksi pystyä suoraan toiseen suuntaan.

Sepe suoritti suht tasaisesti mutta välillä lähti kiihtymään. Lopputuntia kohti kiihtyminen rupesi valtautumaan. Ennen ekaa monesti hidasti ja kun pyysin eteen niin seuraavassa hetkessä vauhtia olikin liikaa. Takaisinpäin viimeinen väli jäi joka kerta neljällä ahtaaksi. Esteet nousivat jossain välissä vähän mutta edelleen korkeus oli noin 50 cm. Turvaliivittömyys ei haitannut yhtään. Sanoisin pikemminkin kavalettitunniksi.

Opelta ei tullut mitään sellaisia ohjeita, mitä en olisi tiennyt jo valmiiksi. Ei saa jäädä vetämään. Mielestäni en jäänytkään. Ja kun yritin tulla rennommin ykköselle ja päästin ohjaa estettä kohti niin Sepe olikin hetkessä lähes nenällään ja kompastui esteeseen. Toiseksi viimeiselle kierrokselle sain sullottua kaarteeseen neljännen askeleen. Monesti kun sujuttiin se kolmella. Jälkiviisaana viimeinen kierros olisi ehkä kannattanut jättää välistä. Meni nimittäin vyörymiseksi ja loikki esteet vallattoman kaukaa. Eipä siinä itselläni ollut hirveästi sanomista.

Ihan hauska tunti. Opetuksellisesti en saanut tästä hirveästi irti mutta Sepe oli hauska tyyppi. Enkä ollut open kanssa mistään asiasta eri mieltä. Kyselin että tulisiko hyppäyttämään minua ja Assia. Lupasi tulla.

Ongelmia:
väsyessään Sepe rupesi roikomaan kaukaa
ei säätynyt kovin hyvin
ei ollut erityisen rento
oikeastaan kommenteissa ei tullut mitään sellaista, mitä en jo tiennyt

Parannusta:
oli hyvä ratkaisu ratsastaa alkutunti rukkasilla
puomeilla sain vähän säädettyä
empimättä kaikesta yli
en hätääntynyt vauhdista vaan oli ihan hauskaa

Miika videoi osan tunnistamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora