perjantai 13. lokakuuta 2017

Estekurssin ensimmäinen päivä jumppaa ja kaarevia teitä

Perjantai-illalle luvassa oli Ankin estekurssin ensimmäinen päivä Aaltokankaalla. Ratsukoita kurssille tuli 6 ja minä sain pitkästä aikaa Cunamin. Ehkä jopa vähän haaveilin siitä salaa. Mentiin maneesissa. Esteitä kasattiin 4 pystyn/ristikon jumppa, 21 metrin päähän okseri ja radan poikki pysty noin metri keskilinjasta.

Alkuverkassa ruuna oli aika tasainen. Eteni muttei aina kuunnellut pohkeitani. Eikä ollut kovin herkkä raipallekaan. Laukassa meni open mukaan liian pitkänä ja vyöryvänä. Kertaalleen vähän yritti verkkalaukassa vetää päätä alas mutta sain nostettua keulan ylös ja pyydettyä eteen. Ei enempiä kekkulointeja tunnin aikana.

Ensimmäisenä tehtävänä tultiin ensin yksittäinen pysty, sitten 3 esteen jumppa ja perään vielä molemmat putkeen. Väliin 5 laukkaa. Muille 5 näytti ahtaalta, joten päätin tehdä ison tien. Tehtiin sitten vähän turhankin iso mutta 5 tuli.

Johonkin väliin tultiin jumppa, siitä suoraan 6 askelta okserille (taisi tulla 6 mutta kiemuraa) ja sitten pelkkä pysty takaisinpäin. Seuraavalla kierroksella tultiin 4 esteen jumppa, sujuva ja suora 6 askelta okserille, pysty radan poikki ja siitä 5 askeleen kaarre jumpalle toiseen suuntaan. Nyt osasin tulla tarpeeksi pitkään suoraan ennen kuin käänsin jumpalle. Ehkä tiukka käännös sai minut jäämään liikaa kiinni ohjaan tai muuten vaan jännittymään mutta Cunami kiihtyi kaarteessa. Silti mahtui vaaditut 5 ja jumppa meni asiallisesti.

Vikalla kierroksella tultiin oikeasta pysty, 5 laukkaa jumpalle, vasemmasta pysty ja 5 laukkaa okserille. Nyt ope ei ollut alussa tukena (mikä kumman oma vastuu ratsastuksestani?) ja tultiin turhan reippaasti. Toinen moka oli taas liian aikainen kääntäminen pystylle, jolloin tie ei tullut suoraan ja vähän oikaistiin kaarretta. Livahti 4 askeleella. Jälkimmäinen meni paremmin ja tuli halutut 5. Tosin ope käski kovasti pidättää. Okseria nostettiin meille jonnekin 80 cm paikkeille, tuntui yhä todella pieneltä. Muut oli lähempänä 50 senttiä. Mutta tehtävissä oli sen verran tekemistä että skarppasin.

Loppuraveissa Cunami oli aika tasainen.

Ongelmia:
alkuverkassa kerran veti päätä alas
ei ollut takapuolituntumaa sopivasta laukasta
pari kertaa vähän kiihdytteli
ei aina reagoinut pohkeisiin kunnolla, varsinkaan pitkin ohjin käynnissä
kuskilla lieviä ohjausongelmia

Parannusta:
esteet menivät helposti
vain yksi puuttumaan jäänyt askel tehtävillä

Kiki videoi tuntiamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora