tiistai 11. kesäkuuta 2019

Vaihteet 1, 2 ja 3

Tiistai-ilta jatkui tehosiirtymällä ja kamppeiden vaihdolla Heponiittyyn. Itselleni kevään viimeinen koulutunti. Muilla vielä ensi viikolla. Tänäänkin sain Sakun. 5 ratsastajaa ja estetunnin alta maneesiin. Pihalla oli +20°C. Maneesissakin tarkeni mutta tänään siellä pölisi.

Aloitettiin taas keskiympyrältä. Kaula suoraksi mutta asetus. Väistä takajalkoja ulos. Saku oli kiireinen ja väistö siihen kuulemma paras lääke. Toteutuksen kanssa oli haasteita. Käynnin ja ravin aikana en saanut malttamaan. Yritin kuitenkin istua suorassa ja olla vetämättä. Alkutunnista tehtiin käynnin lomassa muutamia etuosakäännöksiä. Malttamisen kanssa oli vähän ongelmia mutta parani.

Ravissa tehtiin samoin väistöjä keskiympyrällä. Tein aika vienosti ja tuli sanomista ettei väistä. Parempi asetuskin piti saada. Mutta lopulta sain asetukset läpi ja ravi rauhoittui.

En muista otettiinko laukkoja jo keskiympyrällä mutta nyt tajusin kiristää satulavyön tätä ennen.

Tänään ei tullut sanomista etukenotuksesta tai nousevista jaloistani, jes!

Suoraa uraa jatkettaessa Saku alkuun kiiruhti ja kanttasi vähän kulmia. Pari volttia auttoivat ja lopputunnista tehtiin oikein siistejä ravikulmia jokaiseen kulmaan! Taidettiin tulla myös muutama laukannosto keskilinjalla aiemman tunnin tapaan. Ihan ok. Kulmat Saku pysyi nyt laukassa. Siirtymät alas olivat aavistuksen vyöryviä.

Tehtiin laukkatehtäviä myös omilla pääty-ympyröillämme. Meillä oli kahden suokin ympyrä hevosten ovipäädyssä. Väistä käynnissä ulos, nosta käynnistä suoraan laukka. Väistä laukassa. Laukkaa noin puoli ympyrää, takaisin käyntiin ja heti väistö. Saku nosti laukat näppärästi. Pyöreämpään muotoon ja tehokkaammat väistöt laukassa taisivat olla open toiveina. Toinen ympyrä kaappasi huomion pitkäksi aikaa muttei haitannut häärätä itsekseen. Alassiirtymät eivät juuri muuttuneet mutta muuten ihan ok.

Loppuravissa Saku oli taas kuulolla. Nyt kivasti vasemmassakin kierroksessa oli hyvä ja malttava. Jahuu!

Päivän kysymykseni olivat että miten hevonen totutetaan kuperkeikkailuun sekä miten laukkaan saa lisää ilmaa alle. Heilumalla asteittain lisää ilman että jännittyy. Sekä tekemällä esim. jumppasarjoja tai laukkaamalla maastossa.

Kaarrosta sain tulla taas kuperkeikalla alas ja nyt toiveestani se videoitiin. Kiitos Miika.


Ongelmia:
pölisi

Parannusta:
löytyi taas jarrut ja pienemmätkin vaihteet sai jälleen käyttöön
etukenotuksesta tai nousevista jaloistani ei tullut sanomista
hyviä kulmia lopputunnista
loppuravissa vasenkin kierros oli hyvä ja malttava

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora