lauantai 30. huhtikuuta 2016

Epäonnistumisia esteillä

Estetunnille odotukset oli korkeammalla. Vaikka Hempan kanssa koulutunti menikin hankalasti niin esteillä sen kanssa on yleensä tullut superonnelliseksi. Ratsukoita oli 4 ja alkuverkat mentiin pihalla auringossa. Pidin kannukset yhä jalassa.

Nyt ymmärsin muiden mukana ottaa ohjat ja ruveta työskentelemään jo ennen kuin ope tuli. Taivuttelin molempiin suuntiin ja yritin huolehtia että pysytään reitillä. Ravissa oli nyt tasaisempi kuin aiemmalla tunnilla.

Open tultua otettiin laukkaa ja hypättiin pystyä molemmissa kierroksissa. Olisi pitänyt laukata vähän enemmän alle ennen hyppyjä. Edelleen Hemppa nimittäin reagoi huonosti jalkaan. Pitkällä sivulla sain muutaman spurtin mutta kummasti hidasti kohti estettä. Tässä vielä hypyt oli suht ok kun este oli pieni. Vaikkei paikat ihan priimaa aina olleetkaan.

Tämä tunti mentiin ratatreenin tapaan eli kun oltiin saatu verkkahypyt hypättyä pihalla siirryttiin maneesiin esteille. Sielläkin hetki ravattiin ja laukattiin. Hemppa oli kivan rauhallinen, tosin avoimen oven kohdalla vähän jännittyi.

Verkkahyppyjä otettiin jokuset molempiin suuntiin. Ope käski laukata enemmän eteen mutten jotenkin ihan sisäistänyt tätä. Pystylle tultiin ok, okserille välillä pompin itse kummallisesti. Ylävartalon asennosta tuli jotain sanomista mutta kuulin ehkä puolet.

Kun hypättiin rataa niin esteet nousi jonnekin kisakorkeuden tienoille. Kavaletilla vaihtui laukka mutta joka kerta siihen tuli jotenkin kumma hyppy. Hemppa ryykäisi minut etukenoon. Sitten alkoi meidän ongelmat. Pyysin eteen muttei Hemppa lähtenyt. Kaarteessa laukka jäi liian pieneksi ja ruuna stoppasi. Uudella vauhdilla päästiin yli. Lopulta menin jo sekaisin että mille kaikille stopattiin. Kieltoja tuli ainakin 4. Sarjallekin taidettiin ensin tyssätä. Sitten hypättiin a-osa hissihypyllä yli ja jäin totaalisen epätasapainoon. Kun Hemppa väisti b-osan niin keikahdin alas. Onneksi olen jo niin hyvä näissä ettei sattunut. Vaikka etukäteen kuvittelin että kun noin korkealta tulee niin olisi paha.

Aloitettiinkohan tämän jälkeen alusta? Yhä stoppailtiin ja ope käski raipata. Raippaa ei ollut mutta sain sellaisen katsomosta. Taidettiin taas mokata jo kavaletille ja hypätä ihan eri aikaan. Vaan raipankäytöllä päästiin nyt kaikesta yli. Ennen sarjaa napautin napakasti ja empimättä yli. En vaan ymmärrä mikä oli vialla kun en osannut istua hypyissä mukana. Muutaman kerran vedin ikävästi suusta ja seuraavaksi Hemppa tarjosi yhden selättömän hypyn, jolla pudotti okserin takasilla.

Eniten tässä jäi haittaamaan se, etten jostain mystisestä syystä osannut istua tänään hypyissä. Ihan tyhjästä kiellot eivät tulleet vaan olivat selvää seurausta siitä että ruuna ei liikkunut jalasta eteen eikä laukkaa ollut tarpeeksi. Joku taisi tulla ponnistuspaikan puutteestakin. Omat ratkaisut oli taas hukassa. Lohdullista oli että normikielloissa pysyin kyydissä ihan helposti. Olisin mieluusti ottanut opelta paljon tarkempaa ohjeistusta vastaan jo ennen kuin meidän ongelmat kumuloituivat näin pahoiksi. Yllättävän vähän tämä silti muuten nakersi itseluottamusta. Harmitti toki kovasti ja omasta istunnastani olin huolissani. Mutta kuten ennen tuntia totesin ettei sillä ole mitään väliä miten treenit menee.

Onneksi ei tullut kommentteja seuraavan päivän kisakorkeuksista. Taidan jättää kannukset pois etten jännitä jalkojani niiden takia ja ottaa raipan mukaan. Sekä oikeasti ratsastaa ruunan kunnolla liikkeelle.

Loppukäynnit käytiin tietä pitkin. Hemppa veti pitkällä askeleella kaikista ohi käynnissä.

Ongelmia:
ei liikkunut jalasta eteen
kiellot
kuski ei pysynyt kyydissä
kuskin vauhtisilmä ei ollut kunnossa
en tullut onnelliseksi

Parannusta:
ei tuijotellut

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora