sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Jänis ja porkkana

Kun en viikonloppuna mahtunut Ratsukankaan maastoestekurssille (ensisijaisesti omille vakiasiakkaille) niin lähdettiin sitten Hempan kanssa sunnuntaina Äimiskälle 1-tason koulukisoihin. Kisoihin sai naamioitua ja lähes koko lauantai menikin asusteiden parissa. Ompeluhommissa meni yömyöhään. Siinä vaiheessa lohdutti vähäsen kellojen siirto. Herätys oli kuitenkin jo 5.50 (silti tuli kiire). Toinen lohduttava asia talviajassa oli että kotoa lähtiessä oli jo valoisaa. Siihen ne hyvät puolet loppuivatkin ja mieluusti olisin kääntänyt viisareita toiseen suuntaan.

Tallillakin meni aikaa, sillä tänään Hemppa olisi nauttinut mieluummin ulkoilusta aurikoisessa pikkupakkasessa kavereiden kanssa. Lähti mokoma karkuun kun olin laittamassa riimua. Onneksi antoi lopulta kiinni.

Kärry oli edellisreissulla tyhjennetty typötyhjäksi eli uudet kuivikkeetkin piti laittaa. Tämän olisi voinut tajuta jo eilen.

Hemppa sai syödä samalla kun letitin. Olipa hankalaa. Tein pätkät ranskalaisia, 6 yhteensä. Letit myös häntään ja otsatukkaan. Hännästä roiskahti kakkalientä silmääni ja pelkäsin silmätulehdusta (ei onneksi tullut mitään).


©Siiri Salmi


Kisapaikalla oltiin lopulta noin tunti ennen starttia. Vielä maksuhommat ja loput naamioitumiset. Tänään kisaamassa olivat siis porkkana ja pupu. Puolisen tuntia ennen starttia oltiin verkassa vaikka piti olla paljon aikaisemmin. Apukädet olisivat nopeuttaneet kovasti mutta oltiin keskenämme liikkeellä.

Sen verran tuli vilu että aloitin verkan takki päällä ja rukkaset kädessä. Vähän yllätti kun lähinnä posottelin reipasta ravia ympäriinsä ja peilistä huomasin että Hemppa kulki ihan itsestään pää luotiviivalla.


©Siiri Salmi


Kunhan lämpenin niin vaihdoin hanskat kevyempiin ja lopulta otin takinkin pois. En tehnyt mitään kovin ihmeellisiä kuvioita. Taivuttelin ympyröitä ja vahdin että Hemppa menee jalasta eteen ja tulee pidätteistä takaisin. Kuulutukset toimivat todella hyvin ja pysyin hyvin kartalla koska oma vuoro rupesi lähestymään. Sitä ennen Hemppa heräsi sen verran että alkuun kankeassa oikeassakin laukassa sai jo vähän asetettua. Ravit kevensin lähes loppuun asti.

Itse rata (EB Special) meni ihan asiallisesti. Ehdin matkan varrella miettiä jopa omaa asentoani ja käsieni paikkaa. Muistin radan ja oli mukavaa. Ei rikkeitä eikä vikurointeja. Apulaisia ei ollut, joten videotodisteita ei näistä kisoista tainnut tulla.


©Siiri Salmi


Kun tuloksemme tuli niin mentiin luokassa toisiksi. Suoritusvuorossa oltiin toiseksi viimeisiä eli tämä tarkoitti varmaa ruusuketta. Hemppa sen sijaan ehti pitkillä ohjilla jo ravistella pupukorvat irti. Yritti myöhemmin uudestaankin mutta sain estettyä. Lopulta tulin sen verran alas ratsailta että asensin korvat takaisin. Aiemmin takaisin puettu takki piti toki riisua palkintojenjakoon.

Palkintojenjaon kulun osasin jo ennakoida. Hemppa oli tönötysosuuden nätisti. Ennen kunniakierroksen laukkapätkää sain laukan päälle ennen kekkuloita. Tuntui kunniakierroksella vähän pommilta muttei tehnyt mitään ylimääräistä.


©Siiri Salmi


Ihana oli saada henkilökunnalta palautetta että toimin hienosti verkassa. Katse ei ollut hevosen niskassa ja suunnittelin selvästi mitä tein ja minne menin. Vaikkei tänään ollutkaan ihan paras päiväni ja varsinkin jälkimmäisessä verkassa piti lopulta vähän väistellä puolin ja toisin.

Käveltiin hetki sisällä ja sitten totesin että parempi mennä pois muiden verkkaajien jaloista. Hemppa ei yllättäen ollut yhtään hikinen. Vetäisin taas takin päälle ja mentiin kävelemään kentälle. Oli sileä mutta koppura. Ei tehnyt mieli mennä käyntiä lujempaa mutta toisaalta oltiin huilimassa. Pidin vähän tuntumaa pitkällä ohjalla ja Hemppa käveli oikein tasaisesti ja tahdikkaasti. Tehtiin ohimennen muutamat pysähdykset ja peruutukset. Mentiin takaisin halliin kun luokka (helppo B:0) alkoi ja rupesi tulemaan vilu. Oma lähtövuoroni oli tässä seitsemäntenä.


©Siiri Salmi


Hetki vielä maneesissakin käveltiin, kunnes piti ravata itseni lämpimäksi. Hemppa oli ruvennut liirailemaan vasenta pohjetta vasten eikä aina meinannut kääntyä. Tuomaritornin alle oikein imi oikeassa kierroksessa.


©Siiri Salmi


Nyt verkassa lisäsin ohjelmaan voltteja, peruutuksia, lävistäjiä keskiravissa ja -laukassa sekä lisää siirtymiä. Peruutukset paranivat yllättävän hyviksi. Kunhan maltoin seistä ja pyytää ensin sen aikaa että humma laski päänsä luotilinjalle. Voltit oikeaan kierrokseen olivat kankeita. Herkästi lähti liirailemaan. Laukassa voltit olivat nahkeahkoja. Laukkalävistäjiä oli hankala tehdä kun oli ahdasta. Keskiravissa Hemppa veti itsensä pitkäksi ja ravissa oli kamala istua. Vasta juuri ennen omaa vuoroamme nämä paranivat taas siedettäviksi. Pieni keventäminen välissä auttoi.


©Siiri Salmi


Jälkimmäisellä kerralla kun päästiin aitoihin niin en enää mennyt tuomarin ohi käynnissä vaan nyt treenattiin ohjelman mukaiset voltit ravissa ja laukassa. Ehkä olisi pitänyt kevennellä ravissa vielä reippaammin eteen, sillä radalla Hemppa nyt vähän jämähti pohkeen taakse. Itse korjasin yliyrittämisellä.


©Siiri Salmi


Suoritettiin taas vaaditut asiat vaadituissa pisteissä. Laukat olivat vähän hitaahkoja ja peruutus vyörähti ensimmäiset askeleet taakse ja sitten hidastui. Alassiirtymät tulivat kättä vasten ja Hemppa nosti päätään. Ei yhtään niin tasaista kuin olisin halunnut. Olisin antanut tuosta itse n. 59 %. Olin tietysti hyvin mielissäni kun saatiin päälle 62 %. Sijoituksiin asti ei ylletty, joten hyppäsin ratsailta, loimitin ratsun ja mentiin kentälle kävelemään. Vähän yllätti ettei Hemppa ollut vieläkään yhtään hikinen. Paperit luvattiin vasta luokan jälkeen, joten odoteltiin 3 viimeistä ratsukkoa. Lopulta myös yksi lisää sekä palkintojenjako, ennen kun sain kuvaajan houkuteltua hakemaan paperimme yläkerrasta.


©Siiri Salmi


Seiskojen runsaus ilahdutti. Kaikki tervehdyksiin tulot seiskoja. Ekan paperin huonoin numero oli kutonen (4 kpl, molemmat laukannostot sekä molempien laukkojen jälkeiset ravit). Seiskoja oli 7 kpl.

"Hevonen liikkui mukavan energisesti, muoto pitkähkö / matala mutta tasainen." 65,952 % siis EB:stä.

Jälkimmäisessä paperissa huonoimmat numerot olivat kaksi viispuolosta. Oikea keskilaukka sekä peruutus. Seiskoja oli 4 kpl. Tervehdysten lisäksi lävistäjän 3 askeleen käyntisiirtymä sekä keskikäynti.

"Tasainen tahti, hieman lisää työntöä takaa / ajatusta ylämäkeen kaipaisin. Pitkähkö muoto." Tästä 62,600 % ja tuloksissa oltiin yllättäen jaettuna nelosena ensimmäisinä viivan alla kun kolmonen sai 62,800 % eli puoli pistettä meitä enemmän. Aika huikeaa! Jatkamme treenejä ja tähtäämme viivan paremmalle puolelle seuraavissa kisoissa.

Iltapäivällä tuli talvi ja tallilla rupesi satamaan lunta.

Päivän positiiviset:
ei tullut kylmä (-1°C)
ei ollut liukasta
Hemppa lastautui hienosti molemmissa päissä (yksin)
verkan alussa Hemppa kulki itsestään luotilinjalla
saatiin ekasta radasta rusetti
Hemppa ei poukkoillut kunniakierroksella eikä muutenkaan
jälkimmäisellä radalla ei jääty kauas palkintosijoista
saatiin todella paljon kivaa palautetta naamiaisvarusteistamme
pukeutumisesta sai porkkanaa ja Suffelia palkinnoksi (x2)
saatiin kivaa palautetta verkastammekin
Hemppa ei säikkynyt mitään (ravureitakin vain tuijotti)
oli kivaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora