maanantai 18. syyskuuta 2017

Pyöreyttä hyppykaareen ja ratsun lyhennystä

Maanantaina sain estetunnille Sokerin. Taas kiinnosti kummallisen vähän lähteä tallille. Ei onneksi satanut mutta oli pimeää, +8°C. Ratsukoita tunnille tuli 4. Esteet olivat tavalliseen tapaan valmiina mutta tällä kertaa ratsu ei. Sokeri oli aiemmin tehnyt pari tuntia alle, joten oli suht puhdas.

Alkuverkassa Sokeri tuntui poikkeuksellisen kankealta. En saanut sitä kunnolla avuille ennen laukkoja. Onneksi ope otti sitten vähän takapakkia ja pyöriteltiin voltteja ja saatiin tehdä siirtymiä omaa tahtia. Tämä auttoi paljon. Käynti parani lähes heti, ravin kanssa meni tovi. Laukat olivat selvästi huonompia mutta toiseen suuntaan oli vähän parempia pilkahduksia. Olikohan vasen?

Jossain välissä tultiin ravissa kolmen puolikkaan miniesteen jumppaa. Ihan ok. Aktiivisesti mutta välillä johonkin kopsahti kevyesti.

Edellisen tunnin rataa muokattiin valoihin sopivammaksi. Jumpasta tuli minun mielestäni okseri mutta ope puhui pystystä. Alkuun kiihdyttelin Sokeria vähän turhankin paljon. Siitä oli helpompi lähteä himmailemaan. Esteet eivät tänään nousseet kovin korkeiksi. Hypättiin vain kolmea estettä ja alkutunti yksittäin. Välillä toki kaikki laukassa ympäri kenttää.

Tänään haettiin pyöreämpiä hyppykaaria laittamalla "nuolipuomeja" esteiden päälle ja osin johteiksi. Sokeri ei puomeja tuijotellut vaan meni energisesti yli. Puomeja ylemmäs nostamalla tuli esteelle pituutta ja ratsun hyppyyn pyöreyttä. Huomasin että meni vähän venyttämiseksi enkä aina osannut ihan myödätä. Korkeimmillaan oli 80+ cm.

Lopputunnista tultiin 2 estettä putkeen. Siihen asti olin osannut tuoda Sokerin hyviin paikkoihin ja alkutunti hypättiin oikein siististi. Ratsukin laukkasi kevyenä ja lyhyenä. Vaan nyt kun käännettiin esteeltä toiselle niin kanttailu ilmaantui taas. Käskettiin tehdä välivoltti ja lopulta päädyttiin hetken käyntiherkistelyn jälkeen sakkokierrokselle. Mutta tämä kannatti ja ympyrällä laukatessa (oikea kierros) Sokeri loksahti niin hyväksi etten edes tiennyt että se osaa laukata niin lyhyenä, kevyenä ja taipuisana. Vautsi!

Yhä jäi paikka aavistuksen lähelle mutta tuosta laukasta ei voinut saada kuin hyvän hypyn. Loppuverkassakin tamma oli vielä hyvä.

Vaikka tunti oli onnistunut ja Sokeri parempi kuin koskaan niin silti jälkimielentila illalla oli jotenkin harmaa.

Ongelmia:
jalkani kuulemma menevät hypyissä eteen, ope arveli myös koulusatulaa osasyyksi
Sokeri ei ihan rehellisesti pysynyt laukassa jos tultiin juureen
lopussa kanttailtiin

Parannusta:
kenttä oli todella hyvässä kunnossa
ei kieltoja eikä pudotuksia
lopuksi Sokeri laukkasi lyhyenä, pyöreänä ja taipuisana!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora