sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Lisäestetunti yhä kiitoa

Sunnuntai-iltapäivälle Ypäjälle järjestyi lopulta lisätunti. Sain haaveilemani estetunnin ja toivomani ratsun eli Robinetan. Kaverikin löytyi eli 1 h/35 e. Koska kurssiaikataulu oli myöhässä niin olin tunniltakin myöhässä. Puolelta piti aloittaa mutta ehdin vasta niukasti puoleksi talliin. Onneksi kurssikaveri oli jo harjannut humman ja laittoi sille takasuojat. Minä pintelöin ja henkilökunta toi puuttuvia varusteita (mm. vatsapanssari). Nyt laitettiin martingaali. Menin yhä kolmipalalla ja ilman raippaa.

Mentiin taas taluttaen Ypäjä-halliin ja siellä oli esteet valmiina. Käveltiin taas pitkästi alle. Alkuverkassa tamma oli tosi kiva. Vihdoin laukkapätkät menivät oikeasti siististi ja rennon rauhallisesti. Puolen kierroksen etäisyys kaveriin ympyrällä säilyi hyvin. Ravi oli alkuverkassa hankalin askellaji ja jokusen kerran ope toivoi pyöreämpää muotoa.

Poset tunnin alkaessa. Nyt kuski osasi jo pukeutua asiallisemmin.
Turvaliivi unohtui tahattomasti.
©Tiina

Tultiin maapuomeja ensin ravissa. Robi ei millään ymmärtänyt ettei niitä tarvitse ylittää laukassa. Vasta viimeinen kerta onnistui. Kun tultiin niitä laukkapuomeina niin vauhti kiihtyi entisestään ja tamma aina ryntäsi ekalta puomilta. Ei kovin tyylikästä.

Esteet pysyivät ihan mineinä eli ristikkoa. Lävistäjän ristikolle kiihdyttiin, linjalla saatiin yllättäen toivotut 3 askelta ristikolta puomeille. Puomeilta ristikolle ei lähdetty edes yrittämään. Ehkä meille olisi pitänyt olla tiuhasti toisiaan seuraavia tehtäviä tai isommat esteet? Tai sitten olisi mennyt vielä höpömmäksi. Mutta ei tamma minua ollut tiputtamassa vaikka ampaili menemään. Välillä sain sen puolessa ympyrässä haltuun, välillä meni pidempään. Tulipa kertaalleen ympyrällä laukanvaihto ja epämääräistä hortoiluakin. Sellaista ei saa kuulemma päästää tekemään.

Yksittäisen ristikon hyppääminen ei vaan lähtenyt paranemaan. Hepo kiihtyi jo estettä kohti, hyppäsi ihan mutkalla yli ja spurttasi heti perään. Sain tulla useamman hypyn putkeen muttei auttanut.

Lopuksi tultiin vielä 3 hypyn minirata. Ei tarvinnut volttailla väliin muttei ollut kovin rentoa. Vikalle kavaletille sain kuitenkin odottamaan ja sain ponnistuksen lähemmäs. Kiihtyi taas sen jälkeen mutta tähän oli kuitenkin hyvä lopettaa.

Loppuun tamma vielä pinkeytyi esteitä kantamaan tulleesta yleisöstä. Ympyrällä ravatessa se lopulta rullasi itsensä kuolaimen taakse ja muuttui kevyeksi. Käytin ohjat lerppulöysällä ja tamma pysyi samassa asennossa. Nämä viimeiset 2 kierrosta kevyessä ravissa ympyrällä oli vihdoin valheellinen olo että nyt ratsu on oikeasti kuulolla. Kysyin opelta että onko tämä aina tällainen vai lietsoinko sen. Kuulemma perusmeininkiä. Vain kesäisin tasoittuu kun hyppää säännöllisemmin.

Tunti meni äkkiä ja sykemittari paljasti että olin vain 52 minuuttia ratsailla. Toisaalta mitäs olin myöhässä. Ope ehdotti että voisin joskus sunnuntaina käydä ryhmätunnilla. Vastasin että jos ajan tuonne asti niin en tahdo ryhmätunnille.

Jälkihoitona käytettiin hepoilla kylmäyssuojat jalassa. Nyt Rotta oli tunnin jälkeen taas ihan kiltisti karsinassa. Antoi harjata rauhassa ilman luimintaa eikä suojistakaan juuri pahastunut. Loimesta ei sanonut mitään.

Ehkä tästä tunnista olisi saanut enemmän irti jos olisin toivonut jonkun helpomman ratsun. Jäi vähän sellainen olo että kerjäsin tällä hankaluuksia. Mutta toisaalta oli kiva kun alkuverkassa meni jo niin hyvin. Mentiin kuitenkin kaikista esteistä yli eikä homma ollut kovin pitkiä aikoja pois lapasesta. Jälleen se Hemppa tuntuu tämän jälkeen ihanan helpolta.

Ongelmia:
ei ollut aina jarruja
yhä vähän jännittyi yleisöstä

Parannusta:
ratsu oli aika rento
ei kieltoja eikä pudotuksia
kuskia ei pelottanut yhtään
ihan lopuksi oli kevyt ja kuuliainen (vikat 2 kierrosta ympyrällä)
oli kiltisti karsinassa tunnin jälkeen
malttoi odottaa kärsivällisesti että saan suitset pois ennen kuin rupesi syömään

Tiina käytti kameraa:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora