lauantai 11. marraskuuta 2017

Maneesiestetreenit

Lauantaiaamuna pääsin mukaan maneesille ja taas oli täyden palvelun keikka kun sain Hempan varustettuna paikalle. Keli oli pari astetta plussalla mutta tiet olivat liukkaat. Aurinko paistoi juuri sen pari tuntia aamusella että välillä häikäisi maneesin ikkunoista.

Alkuun Hemppa oli maneesissa yllättävänkin puhiseva. Taluttelin jokusen kierroksen ja annoin haistella paikkoja. Vaikka rupesin ensimmäisenä kapuamaan kyytiin niin lopulta olin selässä kuitenkin viimeisenä.

Heti alkuun yllätyin miten paljon tunsin asioita. Takapuoleni kertoi koska ratsu lähti kiihtymään tai käänsi perää sivuun. Hemppa ei juuri vastustellut vaan toimi ihan asiallisesti. Ei tietysti ihan tasaisena alusta asti mutta opelta ei tullut parannusehdotuksia. Ratsukoita paikalla oli 4.

Tultiin ensin ravipuomeja. Vähän hitaammaksi mutta aktiivisemmaksi piti saada. Puomit oli vähän hankalasti linjattu heti kulman jälkeen. Arvelin ihan oikein että jälkimmäinen suunta on vaikeampi kohti ns. katsomopäätyä. Varsinkin kun ei oltu vielä ravattu siitä ohi. Hemppa hidastikin reilusti mutta meni kuitenkin.

Myöhemmin puomien jälkeen nostettiin laukkaa. Tätä ennen oltiin taidettu laukata toinen suunta sileällä. Hemppa otti kavereiden laukoista vähän yllättäviä kierroksia ja tuli pientä pomppua. Yritin nostaa oikeaa mutta jokusen kerran nousi vasen. Hevonen ei ollut kovin malttavainen mutta suoritettiin ihan siististi.

Verkkahypyt tultiin melko kulmissa olleilla pystyillä. Useampi hyppy putkeen ja molemmat kierrokset. Vähän tietä paremmaksi ja paikkoja lähemmäksi. Kulmakaarteet olivat itselleni vähän hankalia hahmottaa. Hemppa meni varmasti ja tasaisesti.

Tämän jälkeen tultiin 3 hypyn pätkä eli kulmapystyt ja lankkupysty perään. Pohdin että tuleeko tuijottelua mutta helposti yli. Välissä taisi kyllä pomppia taas vähän jotain omiaan. Toinen kierros meni siistimmin ja nyt rupesin näkemään paikat jo kaukaa. Plussaa että Hemppa myös reagoi pyyntöihini ja joka esteelle lähdettiin sieltä mistä päätin.

Sitten tultiin rataa. Ensin pikkukorkeudella ja meni ihan superhyvin. Näin kaikki paikat ja Hemppa kuunteli. Löytyi myötälaukatkin. Ainoa ongelma oli viimeisenä ollut porttiokseri. Okserille suoristamisen jälkeen Hemppa rupesi tuijottelemaan estettä ja hidasti ja pysähtyi ihan selkeästi. Vasta paria askelta ennen tajusin ettei olla menossa. Nyt tyssäys oli niin selvästi hepan omaa tuijottelua, että käytin raippaa saman tien. Eikä Hemppa siitäkään sanonut mitään. Odotin että uusintayrityksellä oltaisiin hypätty jättiloikalla mutta tuli ihan normaali hyppy.

Seuraavalle kierrokselle esteitä nostettiin kerralla taas n. 30 cm. Eikä mitään verkkahyppyjä alle. Sinne vaan. Hemppa hyppäsi kaikista yli vaikkei paikat olleet enää optimeja. Kuski jäätyi. Ykkösen hypyssä heilahdin kummallakin kerralla omasta mielestäni ihan tarpeettoman paljon. Mutta vikastakin päästiin nyt empimättä yli. Joku väärä laukka taisi matkalla olla. Ratsu oli välillä vähän vyöryvä eikä pidätteet menneet loppuradasta kovin hyvin läpi. Tunsin kuitenkin yhä uusia asioita selkään.

Ope käski ottaa hetkeksi raviin ja tulla sitten uudestaan. Nyt menin vähän paremmalla luotolla mutta yhä heilahdin ykkösellä. Nyt tähänkin väliin taisi tulla väärä laukka. Ehkä muuten kierros oli aavistuksen tasaisempi mutta aika kaukana vielä meidän hyvästä menosta. Ei pudotuksia eikä empimistä. Ope oli tyytyväinen. Minäkin tulin ihan onnelliseksi kuitenkin.

Loppuraveissa Hemppa oli ihan superhyvä! Aktiivinen ja yllättävän ryhdikäs. Taipuisa ja tasainen. Keventelin menemään enkä olisi millään malttanut lopettaa.

Paluumatkalle fleece niskaan ja varusteissa autoon. Käveli mukisematta ja kuivui matkalla. Tallilla hoidot ja loimi päälle pihalle. Vaikkei ulkona ollut kavereita niin jäi tyytyväisenä heinäkasalle. On se mainio elukka ja teki mut taas niin onnelliseksi!

Ongelmia:
joitakin vääriä laukkoja
hieman pomppuisa ratsu
kuski jäätyi esteiden noustua
yksi kielto erikoisemmalle okserille

Parannusta:
kivan energinen ratsu
helppoa ja tasaista
pikkukierrokset menivät kivasti
loppuraveissa oli taas tosi makea

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora