perjantai 24. marraskuuta 2017

Lisää linjoja ja haastetta

Perjantaina aloitin taas aamuni Assin kanssa. Taas tamma kävi pihalla kääntymässä ja palasi sitten töihin. Tänään vähän iloisemmalla mielellä.

Esteitä kasattiin maneesiin 2 kavalettia ja okseri, yksittäinen lävistäjäpysty ja toiselle lävistäjälle puomi-kavaletti-puomi. Verkassa ravi alkoi erittäin lupaavana ja Assi kulki juuri toivomaani vauhtia eikä kiihdytellyt. Laukassa toissapäiväinen istumistaitoni olikin sitten kadonnut johonkin. Tultiin maapuomia ravissa ja kavalettia laukassa. Ihan yllättävän tasaiset laukkaloikat nyt molempiin suuntiin.

Seuraava tehtävä oli puomi, laukka, kavaletti, laukka ja maapuomi. Ensin oli ohjausongelmia ja Assi taisi viettää sivusta ohi. Linjaus onnistui vasta kun ope käski tähdätä vikalle. Laukka taisi olla joka kerta tehtävän jälkeen väärä. Parhaimmillaan vaihtoi edestä ristille.

Tultiinkohan tässä välissä suora linja. Ajattelin vain viimeistä eli pystynä ollutta okseria. Tämä aiheutti vakavaa matkustelua, kavaletit menivät höpöksi, kuski epätasapainoon ja koomaantui lisää ja Assi vetäisi pystystä oikealta ohi. Toinen yritys heti perään onnistui. Yhä Assi yritti oikealle mutta kuunteli korjausta. Kolmas kerta oli jo oikein siisti.

Sitten tultiin 4 askeleen linja melko tiukalla käännöksellä uralta ja vinosti kavaletin yli, pysty oli sentään suorassa. Eka kierros vähän haparoiva. Ei saa heitellä ohjia eikä ennakoida hyppyjä. Olisin halunnut viidennenkin askeleen mutta neljällä oli sujuva. Tästä taisi löytyä myötälaukka joka kerta vasemmalle.

Lopuksi loikittiin puomilinja, 4 laukan linja, jumppaokseri, puomit toiseen suuntaan ja 4 laukan linja toiseen suuntaan kaikki putkeen ja oliko kierroksia lopulta 3. Ensimmäinen oli siistein. Toisen aikana maneesiin tuli muita ratsukoita ja kaikesta skarppauksesta huolimatta taas heitin ohjia pois ja sekä pysty että okseri menivät ihan höpöiksi. Raviakin tuli väliin. Ope taisi viheltää homman poikki ja käskeä ottamaan uudestaan. Parempi.

Luulin että oltaisiin jo lopetettu mutta tultiin vielä kerran. Ei priimaa mutta ihan kelvollista. Laukka säätyi paremmin, sillä puomeille piti hidastaa ja alkutunnista tuli sanomista ettei saa jäädä vetämään. Yhä Assi kiihtyi siinä eivätkä laukat vaihtuneet kumpaankaan suuntaan. Esteet kuitenkin ihan ok, muistin pitää tasaisen ohjastuen ja siten hypyistä tuli pyöreämpiä.

Tänään ei ehkä oltu ihan niin nenällämme eikä kuskille tullut ihan yhtä paljon sanomista istunnasta. Lopputunnista huomasin että jalustimet valuivat liian syvälle jalkoihin. Jotain puristeluakin taisin tehdä, sillä jokusen kerran oli ongelmia saada laukkaa nousemaan. Muutama taisi taas johtua tamman kakkatarpeesta mutta osa meni varmasti ihan vain kuskin piikkiin. Koulutunnilla tällaista ei ollut.

Kun ope sanoi että riittää niin aivoni menivät aamusolmuun ja nakkasin hepalle loimen niskaan. Unohdin siis loppuhölkät. Talutin sitten käynnissä pitkän kaavan mukaan.

Oma kommenttini tästä oli että kelvollista. Omasta mielestäni nyt pitäisi olla jo hyvällä tasolla. Ope muistutteli että tämä oli vasta kolmas hyppykertamme. Onhan tässä vielä työsarkaa.

Ongelmia:
laukanvaihdot puomeilla
välillä kiihtyi tai hyytyi
laukannostot jokusen kerran (taisin puristaa?)
heitin huomaamattani ohjia pois hypyissä
yksi ohimeno

Parannusta:
alku kavaletilla oli ihanan tasaista

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora