torstai 1. kesäkuuta 2017

Toinen kerta samalla hyppyhepalla tällä reissulla

Torstain iltapäivätunnille sain ensimmäistä kertaa tältä reissulta tutun hyppyhepan. Jatkoin eilisen Tip Toen kanssa. Sen laitoin myös ensimmäiseksi perjantain toivelistalle, toiseksi Cambellin.

Satoi yhä muttei enää ihan niin pahasti. Hypättiin myös nurmella eikä lipsuttu. Tosin liukasta oli sillä yksi heppa meni nurin. Ei onneksi käynyt mitään. Laitumelle hypyssä me kopsautettiin etujalat ihan kunnolla esteeseen mutta pysyttiin pystyssä. Suoralla (kevyessä istunnassa) annoin mennä ja huiput oli 36,6 km/h. Vähän odotin että tuleeko huutia mutta ei tullut. Kaveristakin päästiin etäältä ongelmitta ohi.

©Virpi


Tultiin taas runsaasti alashyppyjä sekä tiukka alamäki käynnissä. Hypättiin aika reippaaseen tahtiin eikä ollut tavanomaista pitkää kävelyä välissä. Tip Toe oli aika pelastaja ja meni yli vaikka toin huonostikin esteelle. Kuunteli kuitenkin ja välillä otti pikkuaskeleen tai lähti kauempaa jos pyysin. Mukaan mahtui kyllä pari tamman omaakin ratkaisua. Omistajan läsnäolo auttoi ja skarppasin. Kun joku välillä kommentoi vierestä että erittäin hyvin niin kyllä niitä kommentteja tahtoo saada lisää.

©Virpi


Tämän reissun riemu oli bonusesteet. Kolme meistä sai hypätä ison tukin. Isommat alashypyt veteen markkinoitiin että vain hyvin rohkeille. Sinne vaan. Ei olleet pahoja ja Tip Toe osasi laskeutua sulavasti. Olisiko vesirajaan ollut jotain metrin pintaan pudotusta ja pohjaan sitten vielä rahtunen lisää. Nämä tuli videolle (tekstin lopussa).

©Virpi


Loppulammella tamma innostui raviin kun olin polvillani kyydissä. Mielestäni se oli vain hauskaa. Jiihaa. Onneksi oli rainlegsit niin ei polvet roiskuneet märiksi.

Aikamoinen turvaratsu tämäkin oli. Mielelläni jatkaisin sillä vielä huomenna. Ihanan kevyt edestä.

Ongelmia:
lähes kompastui yhteen esteeseen
oli liukasta (yksi heppa meni nurin)

Parannusta:
eteni innokkaasti
kaikesta helposti yli
päästiin hyppäämään isompia bonusesteitä
ratsastuksen jälkeen omistaja kehui miten ratsastan extremely well (ja pari muuta meistä myös)

Virpi kuvasi isot hyppymme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora