sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Kevätkauden päätösjamboreet

Koska halusin kovasti myös Uotilan kisoihin niin hilasin itseni yöjunalla etelään. Nyt ratsuvaihtoehtoja ei juuri ollut, joten pääsin vihdoin Lidalla myös haaveilemiini koulukisoihin. Tosin tarkoitus oli aloittaa C:stä eikä B:0:sta. Estekorkeus n. 85 cm. Kaikki luokat 1 - 5 palkittiin yhtenä, 21 kisaajaa. Mennessä satoi ja lämmintä oli niukasti +12°C, onneksi meidän suorituksien ajaksi sade taukosi.

Ratapiirros kaapattu fb-ryhmästä.

Radan kävin kävelemässä suoritusten välissä. Meinasi käydä käpy ja unohdin esteen numero 14. Onneksi kanssakisaajat sen vinkkasivat. Este 13 olisi ollut meille mökki.

©Lotta

Aikataulu oli noin vartin myöhässä kun lähdin laittamaan Lidaa kuntoon. Siksi en pitänyt kiirettä. Varustamisen aikana aikataulu mystisesti kirittiin umpeen ja kun olin ehtinyt kävellä maneesissa noin kierroksen pitkin ohjin, toivotettiin jo tervetulleeksi pihalle. Aitoihin ei saanut raippaa ottaa, joten tamma sai pikaherätyksen kentän kulmassa. Sitten mentiin aitoihin. Onneksi tuomarit olivat jalomielisiä ja antoivat minun verkata rauhassa. Kaikki muu meni ok mutta peruutukset eivät irronneet sitten millään. Kamalia juurtumisia. Yritin vaikka mitä vippaskonsteja, etu- ja takakenottaa muttei auttanut. Toki tuomareiden autoakin piti tuijottaa. Varsinkin jos vaikka ovi oli eri asennossa kuin edellisellä ohituksella. Mutta valtavat plussat siitä että jäätiin Lidan kanssa keskenämme kentälle eikä tamma sanonut siitä mitään!

©Lotta
©Lotta
Itse rata meni ihan ok. Paljon pientä viilattavaa. Voltit tuntuivat kaatuvan sisään, kolmikaarinen ei ollut ihan symmetrinen. Laukassa ei päästy niin hyvin kulmiin kuin olisin halunnut. Ekaan laukkaan tuli hieman ravia joukkoon. Mutta laukat nousi ja jopa peruutettiin. Eikä mitään omia pööpöilyjä vaan suht siisti suoritus. Kanssakisaajilta tuli kehuja ryhdikkyydestä.

©Lotta

Koulusuoritus:



Sitten estejalustimet ja toiselle puolelle. Turvaliivi päälle ja esteraippa mukaan. Jo omaa vuoroa odotellessa käytiin pitkin ohjin vähän kävelemässä pelottavan kulman ohi. Ei kovin paha tänään. Ravissa vähän temponmuutoksia, samoin laukassa. Aika lujaa meni omasta takaa. Verkkahyppyjä otettiin ykköselle ja neloselle. Keilattiin ainakin nelonen kertaalleen ihan kumoon. Ope huusi että lyhyempää laukkaa.

©Lotta
©Lotta
Itse rata meni aika odotetusti. Alku onneksi puhtaasti. Kolmonenkin yli. Nelonen tuli alas. Ristilaukka jäi kaarteessa korjaamatta vaikka yritin kunnes aika loppui kesken. Ehkä siksi otettiin myös 5a:n yläpuomi. Tätä en itse edes huomannut. Osa esteistä tykitettiin vähän kauempaa mutta enempää ei pudonnut. Ei mikään supersuoritus mutta 8 vp on kuitenkin meidän uusi ennätys. Esteetkin näytti jo isoilta. Kuulemma n. 85 - 90 cm. Olisin mieluusti hypännyt kakkosvaiheenkin. Tai toisen radan.

©Lotta

Esterata:


Kisojen jälkeen paljastettiin tulokset. Koulussa saatiin jopa 59,600 % (aika hyvin siihen nähden että olen mennyt Lidalla vain yhden tunnin koulua), neljänneksi. Numeroita 5,5 - 6,5 eli aika tasaista menoa. Esteillä nopea 8 vp riitti yllättäen 12. sijaan. Tuplanollia oli koko kisoissa vain yksi. Yhteistuloksissa siis seitsemäs (21 kisaajasta). Paljon paremmin kuin odotin. Ei saatu ruusukkeita mutta tuli ratsastustuntilahjakortti sekä kaikille karkkipussit ja tikkarit. Kivaa oli! Lisää vaan!


©Lotta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora