Westerntester

Ouluun on nyt loppukesästä/alkusyksystä noussut uusia pikkutalleja. Uteliaana tahdoin testaamaan myös Kopotin länkkämenoa. Houkuttelin neljä leiriläistä mukaan, joukossa myös Anne ja Kaisa. Annen kanssa oltiin ekoina paikalla ja käytiin opastettuina hakemassa Ari ja Topi tarhasta. Anne päätyi aika luontaisesti hakemaan Aria ja minä sitten otin ponin matkaani. Tallissa ehdin sen harjatakin ja kaviot putsata. Kaisa taas haki tarhasta Tarun ja harjasi sen. Muuta hevosten jakoa ei oikeastaan ollut paitsi Kaisa Topille. Niinpä sitten vaihdoimme ratsuja päittäin enkä yhtään harmitellut että sain porukan tamman. Ratsukseni osui siis sh-tamma Taru, jolla on ratsastuskoulumenneisyys.

Satulointiin saimme esimerkkidemon, jonka jälkeen oman hepan satulointi onnistui, joskin hieman epävarmasti. Taru olisi halunnut vain syödä. Suuhun sille tuli länkkäkanget. Raipalle on kuulemma herkkä, joten raipan jätin pois ja sain länkkätyylin lainakannukset tilalle. Tunti oltiin maneesissa, pihalla oli +10.

Alkuun saatiin ensin teoriaa, seisoimme kaarrossa kuuntelemassa. Sitten esimerkkisuoritus maastakäsittelystä. Seuraavaksi sitä kokeiltiin itse. Ohjasta johtamalla kohti kinnertä piti saada hevonen pyörimään. Vähän epäselväksi jäi että mitä pitäisi tehdä jos heppa ei liikukaan. Taru onnistui ottamaan askeleen etusillaan sivulle suoraan varpailleni. Onneksi oli taas turvakärkikengät. Hetken sain tuuppia ratsua jalkani päältä pois. Takasten vieressä ei kuulemma kannata seistä, varsinkaan tammojen kanssa. Muuten voi tulla potkaistuksi. Maastakäsittely on kuulemma kaikkien kanssa tärkeää että pääsee sitten luottavaisin mielin satulaan. Omaan korvaani särähti pieni epäloogisuus että vaikka olen alkupyörittelyt jättänyt tekemättä niin koskaan en ole joutunut potkaistuksi. Tai juuri siksi.

Piti edetä omaa vauhtia. Tässä vaiheessa taas pieni epävarmuuden ja ahdistuksen olo vilahti yli. En minä tiedä koska ollaan valmiita. Selkäänkin piti kavuta ihan itse. Muistaakseni toista kertaa länkkäsatulassa (eka kerta 1997). En osannut arvioida onko satulavyö tarpeeksi tiukalla. Onneksi oli. Selkäännousutyylikin oli sitten omaa enkkulaista. Jalustimet oli hirmuisen liian pitkät, onneksi sitten tuli ope paikalle niitä säätämään. Eikä niitä kuulemma selästä saa edes säädettyä. Samalla sain opastuksen ohjien pitoon. Kummastakin kuolainrenkaasta lähti siis vain pitkä ohjanpätkä, eikä pätkät olleet toisissaan kiinni. Ohjanpäät kaulan yli ja ote kiinni siten, että kummassakin kädessä on kaksi narua. Vissiin piti pitää ihan nyrkissä eikä enkkutyyliin pikkurillin ja nimettömän välissä. Pidettiin siis ohjat kahdessa kädessä.

Sitten saatiin lähteä tutustumaan heppojen toimivuuteen omaa vauhtia. Ope samalla puhui. Mentiin käyntiä, pyörittiin, pysähdyttiin, peruutettiin. Ohjat pidin melko löysällä. Ihan hyvin toimi heppa, kiva ja herkkä. Sitten meille opetettiin whoaa(?) [vouu] -pysähdys, joka tarkoittaa siis aina seis ja 1 askel taakse. Kun muutkin rupesi ravailemaan niin minä perässä. Välillä oli vähän ohjausongelmia kun Taru olisi halunnut mennä omaan suuntaansa. Lopputunnista tuli myös kaasuongelma kun en meinannut hoputtelusta ja pohkeista huolimatta saada enää ravia.

Mitään ohjattua muodostelmaratsastusta ei siis menty. Ope vinkkasi vain ylittämään puomin käynnissä, muuten ravaten. Ja ravistakin kokeilemaan whoaa-pysähdystä. Hiljentämiset Tarulla toimi hyvin. Kun hepo luikerteli omiin suuntiinsa niin ope kehotti olemaan vain määrätietoinen. Ihanaa, juuri niin minun mielestäni pitääkin suhtautua. Jaksoin siten itsekin olla kärsivällinen ja hymyillä. Tamma on kuulemma ollut aiemmin paljon jukurimpi.

Hitusen harmitti ettei laukattu. Taru tuskin olisi kovin helposti lopputunnista laukkaa nostanut. Puolipitkällä ohjalla ei ainakaan ollut yhtään etupainoinen jyrä. Vähän omapäinen tapaus. Ratsailla oltiin reilu puoli tuntia. Vähän jäi pintaraapaisuksi. Kuulemma viimeistään kolmannella kerralla ruvetaan ratsastamaan ratsuja peräänantoon eikä se ole yhtään samanlainen kaukaisuuden mörkö kuin enkkupuolella. Henkilökohtaista opetusta ei hirveästi saatu mutta ope puhui silti lähes taukoamatta. Tunnustan että tässä infotulvassa osa meni ohi.

Näin yhden kerran perusteella en vielä oikein osaa muodostaa mielipidettä länkkämenosta. Tarvitsisi muutaman testikerran lisää. Tuolla tosin suurinta testailuintoa rajoittaa mielestäni hieman korkea hinta (35 e). Mutta tuollaisesta "tunteella ratsastuksesta" olisi varmasti hyötyä muuallakin. Ainakin omat sormet syyhyää jo testaamaan noita maastapyörittelyjä Easyn kanssa. Kovasti oli samanoloista takajalan alle astumisen pyytämistä asettuneena kuin mitä Minttikin opasti.

Ongelmia:
en malta aina tunnustella fiilistä
ei ollut kovin rankkaa kuten arvelin (onko se ongelma?)

Parannusta:
sain hyviä vinkkejä myös Easyn takajalkojen käyttöön
ope oli asiallisen olonen
vaikka tamma jukuroi niin kohtelu oli asiallista