perjantai 4. toukokuuta 2018

Korvikeratsu Gia kosteissa koulukisoissa

Oman listakämmini takia en päässyt Hempalla kotikisoissa edes yhtä koululuokkaa kun se ehdittiin viedä. Mitäs jäin jahkailemaan luokkaa, suullisia varauksia ei laskettu. Korvaavaksi ratsuksi siis Gia ja samalla vältyin luokkajahkailulta kun helppo B:0 oli ehdottomasti sopivin.

Piti muka tulla jo kevät mutta alkupäivän vihmoi räntää niukasti plussalla. Onneksi kisojen ajan oli melko sateetonta.

Laitoin Hempalle sykeröt ja Hempan kuski haki Gian sisälle ja harjasi sen. Sitten väkersin sille vielä ranskiksen. Näemmä olin taas unohtanut miten niitä tehdään sillä töhähti kun päästiin aitoihin. Laura onneksi auttoi varustamisessa ja pääsin hetkeksi pihalle taluttamaan ratsuani kun satula oli toisaalla hommissa. Sitten kyytiin ja hetki kävelyä. Radalla oli siinä vaiheessa viides ratsukko ja oma lähtövuoro oli 11. Henkilökohtainen varakoutsini ehdotti että kävisin tiellä ravaamassa ja laukkaamassa ja näin myös tein. Kotiinpäin oli enemmän vauhtia. Ravissa halusi juosta nenä pitkällä. Laukasta pudotti raville kun yritin lyhentää.

Kävin kentän nurkalla katsomassa tilannetta ja mennessä kuulin että 2 ratsukkoa on jäänyt välistä pois. Verkassa ei ollut ketään ja radalla yksi. Ei me niin kauaa mielestäni oltu pois. Mutta niin vaan luokan viimeinen ratsukko oli aidoissa. Ehdin siinä hetken ravata ja laukata verkkapäädyssä. Nyt rupesi onneksi toimimaan. Pysähdykset aika täsmällisiä, meno pyöreää ja aktiivista.

Tuomari oli kiltti ja antoi meille vähän pidemmän verkkapätkän vielä aidoissakin. Tein ravivoltit ja keskiravit, nostin laukat, tein ympyrät ja lävistäjät ja 3 askeleen käyntisiirtymän ravista. Sitten sanoin että olen valmis aloittamaan.

Gia heräsi pillin vihellykseen ja reipastui. Kuunteli kuitenkin. Tehtiin suht siisti rata. Ravissa kulmissa vähän jännittyi, voltit eivät olleet ihan pyöreitä mutta melko hyviä. Keskiravit lähtivät ratsu venyen. Kolmikaarinen ok vaikka kaikki keskittyminen meni reittiin. Laukat nousivat näppärästi mutta laukka tuntui siltä että pudottaa hetkenä minä hyvänsä raville. Ei onneksi. Verkkaillessa vaihtoi laukan vääräksi, ei radalla. Mutta vähän varmistelin ja otin askelta liian aikaisin raville. Ensimmäisellä lävistäjällä rupesi selvästi jo ajattelemaan vaihtoa. Peruutus ok. Loppulinjalle ei osuttu enkä huomannut, noloa. Luulin että sain korjattua kaarteessa.

Suoritus oli jopa yllättävän hyvä odotuksiini nähden. Ratsu kulki suht suorana ja suoraan. Hankalinta oli voltit oikeassa kierroksessa, jälkimmäisellä puoliskolla lähti pullahtamaan ulos.

Olin silti todella yllättynyt kun meidät kuulutettiin kolmannelle sijalle. Paperissa oli 5 seiskaa, neljä kutosta ja loput kuttapuolta. 65,200 %. Hurjaa. Varmasti olisi lisätreeni vielä nostanut joitakin puolikkaita. Mutta esimerkiksi ensimmäinen yhteinen kolmikaarinen kiemuramme oli vasta suorituksessa ja siitä tuli 7. "Huolellista ja riittävän aktiivista! Saisi liikkua hieman pyöreämpänä. Hyvä yhdistelmä Noora & Gia!" Videolta meno näyttää omaan silmääni kiltisti arvostellulta eikä niinkään siistiltä.

Hannakaisa kuvasi ratamme:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora