lauantai 10. joulukuuta 2016

Hemppa Aaltokankaalla koulukisoissa

Saatiin lopulta Hempan kanssa kisalupa Aaltokankaalle. K.N. Special oli ainoa ajateltavissa oleva ohjelma, joten sillä mentiin. Letit tosiaan värkkäsin jo päivällä ja sain hepan onneksi tuotuna kisapaikalle. Loimi pois, varusteet niskaan. Lettien oikominen. Verkkaan päästiin samantien. Talutin varmuuden vuoksi yhden kierroksen ympäri sillä en halunnut olla selässä jos Hemppa ottaa maneesista hepulit. Oli onneksi ihan rauhallinen.

Pakkasta oli ehkä kuutisen astetta. Maneesissa tuli nopeasti niin kuuma että fleece piti ottaa välistä pois. Oma lähtövuoro oli 12 kisaajan joukosta yhdeksäntenä. Verkka-aika oli meille juuri passeli. Ehkä se 4 - 5 ratsukkoa ennen omaa vuoroa aloiteltiin. Käveltiin hetki pitkin ohjin ja taivuttelin käynnissä ennen ravia. Aavistuksen hidas ja piti pyytää lisää etenemistä. Esteraippa oli ihan hyvä apu. Muhkeaa ravia toivoi omistajakin. Tänään Hemppa oli edestä epätasainen ja välillä nyki ohjia. Ehkä se olisi halunnut kulkea taas pidempänä kuin annoin. Muuten oli ihan hyvin kuulolla. Tein loivia kiemuroita, askeleenpidennyksiä, voltteja ja pysähdyksiä. Melko pitkään työstin käyntiä, ravia ja siirtymiä ennen kuin otin laukat.

Laukat nousi vähän löysästi. Siinäkin piti pyytää lisää eteen. Lävistäjiä ei oikein mahtunut tekemään, joten pyörittelin muutamat ympyrät.

Aidoissa Hemppa tuijotteli tuomaristoa pitkällä kaulalla ensimmäiset ohitukset. Sitten onneksi lopetti. Nyt osasin jo tulla tilanteisiin rauhassa käynnissä.

Radalla eteni ihan hyvin mutta oli hetkittäin harmillisen epätasainen edestä. Itse hutiloin osan, 3 askeleen käyntisiirtymässä olin ihan liian hätäinen. Sen sijaan loivat kiemurat menivät kivan tasaisesti vastustelematta kun muistin kääntää ylökroppaa menosuuntaan. Voltti oikealle oli meidän ainoa 7. Vasemmalle siitä tuli vähän kulmikas. Nyt ei otettu kiellettyjä askeleita taakse mutta alassiirtymät olisivat voineet olla taas paljon pehmeämpiä. Laukat nousi oikein mutta vähän hitaasti. Yllättäen vasen rullasi tänään huonommin enkä saanut tasaiselle tuntumalle. Lävistäjän tuli ihan rauhassa mutta käyntiin päästiin vasta vetokisan jälkeen.

Olin ihan tyytyväinen. Epätasaisesta tuntumasta sanoi tuomari. Ei me sitten ihan supereita oltu kun jäätiin ilman ruusuketta. Jaettu viides sija prosenteilla 60,200. Ihan hyvin kuitenkin siihen nähden että taas uusi maneesi. Lohdutti että nyt ei oltu löysiä pitkuloita. Ei tähän taida auttaa muu kuin sinnikkäästi kisoissa käyminen ja lisätreeni. Muhkeat bonukset kuitenkin hyvästä käytöksestä!

Matleena videoi ratamme, kiitos.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora