torstai 14. marraskuuta 2013

Toinen kerta Samilla


En ollut kovin yllättynyt kun listassa ratsukseni luki taas Sami. Käytännön ongelmia aiheutti tallista puuttuneet valot. Töpseli oli niin korkealla ettei ylletty sinne. Harjasin suuren ja äkäisen ratsuni siis lähes käsikopelolla. Koskaan ennen en ole yhtä pimeässä ratsua varustanut. Ei oikein nähnyt minne väistellä. Suitsien kanssa oli ihan kunnolla ongelmia. Onneksi ei kuitenkaan tehnyt mitään.

Ratsukoita tunnilla oli 4. Lämpömittari näytti pihalla +1 ja maneesissa +3. Eilen oman tunnin jälkeen katselin valmennusryhmää ja kyllähän se Sami siellä liikkui kun kunnolla patisti. Tästä inspiroituneena päätin sitten vaatia kunnolla ja liikkuihan se sitten mullakin. Välillä tosin hirvitti tökkimisen tarve. Pelkäsin tekeväni kannuksilla kuopat sen kylkiin. Raippana oli estekeppi. Tuntuu ettei se raippaan niin reagoi. Alkuverkassa lähinnä ratsastin vain eteen.

Alkuverkan jälkeen nostettiin jalustimet ylös. Mentiin puomeja ravissa. Kevyt istunta puomeilla, toisella pitkällä sivulla keventäen. Alkuun tehtiin puomien väliin käyntisiirtymä. Käyntiin päästiin hyvin, takas raville ei ihan yhtä sujuvasti. Kevyestä istunnasta ei tullut sanomista. Pohkeet oli vähän huterasti kyljissä mutta tasapaino ihan ok. Kehuja tuli että tahti säilyi hyvin. Vaan vaati se töitäkin, pidätteitä ja pohkeita. Pitkille sivuille otettiin laukkaa. Nosti ihan hyvin.

Puomien perään lisättiin ristikko. Alkuun tultiin väärässä (vasemmassa) laukassa alas. Sama myös toiseen suuntaan. Siinä päästiin myötälaukassa alas. Meno meinasi hyytyä ennen hyppyä, noin metriä ennen maapuomia. Hyppäsi silti. Esteet ei olleet kovin isoja, max 60 cm.

Sitten otettiin jalustimet takas ja este nousi pystyksi. Ei saanut kolistella. Moni pudotti, mekin kai. Raippasin open käskystä ja se auttoi.

Lopuksi hypättiin pysty ja okseri. Väli taisi olla 15 m. Ekalla yrityksellä 4,5 laukkaa. Toisella raippasin välissä ja päästiin neljällä vaikka huonosti venytti pyynnöstä. Okseria nostettiin vielä meille. Vaikutti suurelta mutta oli 85. Hyvin mentiin yli. Ilman jalustimia meno auttoi vähentämään omaa ylipomppimista. Käsien paikasta en tiedä. Yritin ajatella harjaan mutta ei muistikuvia missä ne oikeasti oli.

Ongelmia:
varustaminen

Parannusta:
liikkui paremmin
ilman jalustimia pysyi hyvin kyydissä
85 ei näyttänyt valtavalta
kiva tunti
vihdoinkin heppailu, joka ei ollut ihan kamalaa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kommentistasi!
Kommentit hyväksytään moderoinnin kautta.
-Nora